keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Ole välillä spontaani


"Tee jotain, mikä on Hyvä Tehdä miettimättä sen tarkemmin." Ajatus Nalle Puhista.




Niin kuin tämä blogin aloittaminen.




Tai Tanskaan muuttaminen. Tästä muuttamisesta tulikin blogini nimi Kapsakki, jonka piti olla Kapsäkki, mutta kun ä-kirjaimia ei hyväksytty, niin ä muuttui a:ksi.




Olen siis muuttamassa mieheni J:n kanssa muutamaksi vuodeksi Tanskaan Kööpenhaminaan. Olen ottanut töistäni virkavapaata ja ajatellut tehdä kaikkea muuta kuin omaa työtäni. Sitä olen tehnytkin lähes tauotta melkein 30 vuotta. Nyt kun eteemme tuli tällainen mahdollisuus, oli siihen tartuttava. Kun huomisesta ei koskaan tiedä. Ja kovin pitkälle ei elämäänsä kannata suunnitella.




Katsotaan, mitä nämä vuodet tuovat tullessaan. Tarkoitukseni on kirjoitella elämästäni uudessa maassa ja tapahtumista siellä. Kaikki otetaan vastaan, mitä eteen tulee. Opitaan ja nautitaan.


Täällä sitä nyt ollaan. Kööpenhaminassa. Ehdin kirjoittaa tuon alkutekstin jo Suomessa, mutta en sitten vielä ehtinyt julkaista sitä.


Eli nyt olen täällä. Tulin viikonloppuna. Täällä oli aurinkoista ja lämmintä. Kiertelimme J:n kanssa kaupunkia turisteina. Kartta kädessä ja jalat rakoilla. Ihmisiä oli joka paikassa paljon. Varsinkin puistoissa piknik-korit ja viltit mukanaan. Kertakäyttögrilleissa makkara (pölse) kypsyi.


Maanantaina täällä oli pyhäpäivä. Täällä vietetään toista helluntaipäivää ja se on arkipyhä. Kaunis sää jatkui, joten ihmiset olivat taas puistoissa ja rannoilla. Ajelimme Helsingöriin. Kävimme Kronborgin linnassa, Hamletin linnassa. Ruotsi oli kivenheiton päässä (jos sattuisi olemaan Tero Pitkämäki). Salmi oli täynnänsä purjeveneitä. Ihmiset istuivat rannalla ottamassa aurinkoa. Ajoimme rantatietä pitkin takaisin Kööpenhaminaan. Uskomattoman upeita taloja ja rantoja. Ja rannat täynnä ihmisiä. Mutta ilmeiseti vesi oli kylmää, koska uimassa ei ollut kuin muutama hassu.


Nyt sitten alkoi arki. Minulla on kesäloman kolmas päivä meneillään ja perinteiset kesäloman aloituspuuhat alkoivat eli kaappien siivous ja ikkunoiden pesu. Täälläkin. Täällä ikkunat eivät onneksi ole kuin kaksinkertaiset eikä niitä voi avata, joten ei ole kuin kaksi pintaa pestävänä. Mutta ikkunat aukeavat vain ulospäin, joten tässä joutuu taiteilemaan ja roikkumaan ikkunan ulkopuolella, jotta saisi pesun tehtyä. Osti jo pitkävartisen ikkunalastan, joten hommiin...