keskiviikko 19. elokuuta 2009

Ruokaa!

Eilen tiistaina Kööpenhaminassa 44 koulussa aloitettiin EAT-projektin mukainen kouluateriatarjonta. Täällähän oppilaat syövät koulussa omia eväitään, kotoa tuotuja tai sitten "koulupuodista", lähipizzeriasta, kebabpaikasta tai smörrebrödkaupasta ostettuja. Varsinkin vanhemmilla oppilailla eväät ovat olleet pizzaa tai kebabeja. Ja se on tietysti huolettanut vanhempia ja myöskin terveysviranomaisia. Täällä käydäänkin kampanjaa lasten liikalihavuutta vastaan ja täytyy sanoa, että edellä mainituilla eväillä sitä sotaa ei voiteta.

Vuonna 2007 alkoivat muutamat järjestöt: Kööpenhaminan Kunnan Lapsi- ja Nuorisohallinto (noin erittäin vapaasti käännettynä), Köbenhavns Madhus ( neuvoo, seuraa, tutkii, ohjeistaa K:haminan kunnan ruokatarjontaa), Faddergruppen ( Kummiryhmä, joka koostuu kokeista ja opettajista) ideoida, miten saataisiin oppilaat syömään terveellistä ruokaa. Faddergruppet työsti mm. Faddermanifestin, jossa mm. sanottiin, että ruoan tulee olla terveellistä, yksinkertaista ja tulee koostua vähintään 75 %:sti luomutuotteista, raaka-aineiden tulee olla korkealaatuisia ja ruokailuympäristön tulee olla viihtyisä. Nyt kahden vuoden suunnittelun jälkeen saatiin alkuun projekti nimeltä EAT ja se alkoi siis 44 koulussa Kööpenhaminassa.

Projektissa oppilaat voivat ostaa valmista ruokaa koulusta 21 kruunun ( vähän alle 3 euroa) hintaan. Ruokaa voi ostaa koulun "ruokapuodista". Eri ikäisille koululaisille on tarjolla erilaiset vaihtoehdot:
*Alaluokkalaisille ( 0.-3.-luokkalaisille) tarjotaan kylmää syötävää, helppoa sormin syötävää ruokaa, esim. leipää, leivänpäällisiä, salaattia, hedelmiä ja vihanneksia. .
Alaluokkalaisten ruoka jaetaan luokissa ja he syövät yhdessä opettajan valvovan silmän alla tai siis opettajan isännöidessä tai emännöidessä lounashetkeä. Kouluille lähetetään "isännöintipaketti", jossa on ideoita ja rekvisiittaa hyvää ruokahetkeä varten.

* 4.-6.-luokkalaisten ruoka on hieman "jalostuneempaa" ja se on lämmin ateria lisukkeineen tai ruis(leipä)sandwich.
Näidenkin oppilaiden ruoka jaetaan luokissa ja oppilaat nauttivat ateriansa hyvässä hengessä toistensa ja opettajansa kanssa.

*Yläkoululaisillekin (7.-9.-luokkalaisille) on tarjolla lämmintä ruokaa lisukkeineen, voileipiä, sushia, wrappeja.
Yläluokkalaisia hemmotellaan muutenkin. Jos koulussa vain on tilaa, yläluokkalaiset saavat oman ruokailutilansa (EAT Loungen), jossa he saavat rauhassa syödä hyvässä seurassa. He ovat mahdollisesti saaneet itse suunnitella ja sisustaa tämän tilan. Eikä sinne pienemmillä oppilailla ole asiaa.

Vuoden aikana menuja on kolme, syksy-, talvi- ja kevätruokalista. Joka viikko on myös sekä kala että kasvisruokaa. Ja ruokalistalla on niin tuttuja makuja kuin uusiakin ruokia. Kuulostaako tutulta, Suomi hoi! Pienten oppilaiden tämän päivän ruokalistalla oli savustettua makrillia, kananmunaa, savujuustotahnaa, tomaatteja ja retiisejä, rusinoita ja ruisleipää. Ja jotta tämä terveellisen ruoan sanoma saataisiin läpi, niin on tietysti tehty erilaisia oheistuotteita, T-paitoja, rintanappeja, tarroja, julisteita. Näitä on tehty erityisesti vanhemmille oppilaille, koska he ovat juuri niitä, jotka mieluummin syövät pizzaa, ranskalaisia ym. roskaruokaa. Nuoremmat oppilaat luultavasti syövät, mitä vanhemmat (äiti/isä siis) käskevät. Lehdessä haastateltiin yläluokkien oppilaita ja he sanoivat, että ihan kiva, mutta voi olla, että tulee edelleenkin ostettua sitä, mitä ennenkin. Kampanjan tavoitteena on, että 25 %(!!!!!!!) oppilaista parin seuraavan vuoden aikana siirtyy ostamaan ja syömään tätä terveellisempää vaihtoehtoa.

Tässä on alaluokkalaisten eilinen ruokakokonaisuus: jonkinlainen naudanlihapihvi, coleslaw-salaatti, pari juustosuikaletta, porkkanan paloja, päivän hedelmänä omena ja ruisleipä ja sämpylä. Vähän on kalpean näköinen annos...

Yläluokkalaisia houkuteltiin eilen syömään nuudeliannosta "kiinaboxista" puikoilla. Valinnaisena hedelmänä näyttää olevan päärynä. Toivottavasti kiinaboxin nuudeleiden seassa on edes jonkinlaisia vihanneksia...
Tämä on ollut ja on iso juttu täällä. Koska projektin mukaan terveellinen ruoka on ensiarvoisen tärkeää jaksamisen kannalta ( vaikka meikäläiseltä on silmä joskus kummasti alkanut painua kiinni lounaan jälkeen...koulussakin ... ja kyllä, töissäkin...) ja riittävä kuidun saaminen ( siksi tarjolla on ruisleipää ja vihanneksia ja hedelmiä) on tärkeää hyvinvoinnin kannalta. Suomalaisena sitä kuitenkin vain pyörittelee päätään täkäläisten uusien ruokavirtausten kanssa. Suomessa syödään kuitenkin lähes jokaisella työpaikalla lounas, setelillä tai ilman, työpaikkaruokalassa tai läheisessä ravintolassa ja ajatelkaa, Suomessa kouluissa on ollut jo yli 60 vuotta kaikille ilmainen lämmin kouluateria, jossa on edes joten kuten pyritty huomioimaan vihannekset ja kalorit ja muut tarpeelliset hivenaineet. Ja kalaa on joka viikko...






1 kommentti:

  1. Kelmeän näköisiä nuo sikäläiset annokset todella olivat.

    Tulipa mieleeni omat kouluruokailuni vuodelta 1947. Oli se ruoka niin hyvää, kulhollinen velliä, puuroa tai joskus kaalikeittoa. Hernekeitto oli kaikkien herkkua. Koulumatkat olivat monille pitkiä (minulla 3 km), jalkapatikassa kuljettiin, talvella suksilla. Polkupyöriäkään ei silloin lapsilla ollut, puhumattakaan koulukyydeistä.

    Muistan vieläkin sen ihanan tuoksuvan ruismarjapuuron, puolukat olimme itse syksyllä keränneet ja suureen puusaaviin survoneet. Jokaisen oli tuotava litra puolukoita kouluun. Voi niitä aikoja, onneksi nyt ollaan vauraampia, vai ollaanko? Kunnilta taitaa rahat loppua ja lapsilta säästetään ensimmäisenä.

    VastaaPoista