perjantai 18. joulukuuta 2009

Talvi ei yllättänyt autoilijoita

Joulu lähestyy ja opiskelut on saatu loppuun tältä vuodelta. Joten on aikaa kirjoitella tännekin. Täälläkin availlaan joulukuussa kalenterin luukkuja, mutta jos on liian myöhään liikkeellä, ei löydä enää minkäänlaista. Täällä poltellaan joulukuussa paljon myös tällaisia adventtikynttilöitä, mutta jos on taaskin liian myöhään liikkeellä, ei löydä sellaisiakaan. Paitsi nyt pari päivää sitten löytyi, lähes kolme viikkoa myöhässä. On kova homma poltella sitä, jotta päästäisiin ajan tasalle. Eilen kynttilä oli palanut 2:seen, vaikka sitä poltetaan lähes iltäpäivästä iltaan. Kerrankin on laadukas kynttilä, vaikka nyt ei sitä tarvitsisi olla.

Nyt ilmastokokouksen aikana ilma muuttui täällä ainakin hetkellisesti kylmäksi. Ja se jokapäiväinen sade laskeutui maahan lumena. Keskiviikkoillan ja yön aikana Fynillä ( se on se saari Sjellannin ja Jyllannin välissä) satoi lunta keskimäärin 41 cm, itäisessä Jyllannissakin melkein 40 cm ja läntisessä Sjellannissa yli 30 cm. Täällä Kööpenhaminassa lunta näytti sataneen kymmenisen senttiä.

Mutta lehdissä ei ollut lainkaan uutisia siitä, kuinka lumentulo yllätti taas autoilijat. Eikä kuvia tieltä suistuneista autoista. Vaikka tieltäsuistumisia oli tapahtunut eilisen aikana yli 3000. Ja lisää oli tiedossa. Täällähän ei ole talvirengaspakkoa, joten melkein voisi kuvitella, että talven tulo todella yllättää autoilijat. Mutta ei. Poliisi kiitteli autoilijoita siitä, että monet olivat jättäneet autot kotiin. Ja Fynillä ja muuallakin runsaslumisissa paikoissa oli pakko jäädä kotiin itsekin, kun teitä ei pystytty auraamaan. Fynillä jouduttiin ottamaan armeijan järeät ajoneuvot ambulanssikäyttöön, jotta sairaat ja odottavat äidit saataisiin sairaalaan hoitoon ja synnyttämään.

Täällä bussit tietysti myöhäselivät ja metrossa oli täysi kaaos, kun kaikki pakkautuivat sinne. Pyöräilijöitä oli hivenen vähemmän kuin tavallisesti. Paikalliset kadut ja pyörätiet olivat suolalla sulatettuja, joten olisi kyllä voinut pyöräillä. Parin kolmen asteen pakkanen ei olisi kyytiä haitannut, mutta 13 m/s tuuli teki ilman tosi hyytäväksi. Täällä muuten ihmisillä on huomattavasti alempi kynnys käyttää turkkia kuin Suomessa, kaikenlaisia turkkeja. Tässä ilmojen kylmettyä hieraisin yhtenä päivänä silmiäni, kun näin ihmisen, jolla oli päällään hylkeennahkaturkki. Ja sen jälkeen niitä on näkynyt yhdellä jos toisellakin. Varmasti sovelias tällaiseen märkään ilmastoon, mutta siltikin...
TV:ssä kulki uutisten aikaan kuvaruudun ylärenassa tekstipalkki, jossa autoilijoita kehoitettiin puhdistamaan autonsa kunnolla lumesta, ennen kuin lähtevät ajamaan sillä...

Nyt nautitaan lumesta. Ensi viikoksi on luvattu jo sitten 5 astetta lämmintä.



1 kommentti: