maanantai 16. elokuuta 2010

Kesäloman jälkeen

No, nyt on vihdoinkin aika palata tännekin. Siis Blogiin.

Viikko arkea takana. Työt ja koulu alkoivat. Miehellä siis työt ja minulla koulu. Neljäs moduuli jatkuu ja sitten viides ja ennen joulua voikin sitten osallistua kielikokeeseen. Sen suorittaminen on yksi kansalaisuuden saamisen ehto. Muita ovat mm. kahden vuoden työskentely, vapaaehtoistyö ja sen semmoiset. Onneksi on EU:n kansalainen ja vielä erityisesti pohjoismaalainen. Ettei sitä kansalaisuutta tarvitse hakea. Muutamat muut EU:n ulkopuolelta tulleet kurssikaverit, jotka ovat tanskalaisen kanssa naimisissa, joutuvat stressaamaan vähän enemmän tämän mahdottoman kielen takia. Tanska ei edes hyväksy kaksoiskansalaisuutta.

Meillä oli mahtava loma Suomessa. Neljä viikkoa auringonpaistetta, lämpöä, hellettä, pikkugubbea, lapsia, isoja ja pieniä, sukulaisia, ystäviä, mökkilomailua pohjoisessa ja Päijänteellä, golfia, koiria.

Pikkugubbe huolehti puutarhan hoidosta ja kastelusta. Noilla helteillä ei paljon vesijohtovettä kanattanut nurmikolle laittaa. Kukille vähän silloin tällöin. Tuppasivat kuitenkin kuivumaan, mutta eipä tuo hirveästi haitannut. Ensi kesänä hoidetaan sitten paremmin.
Suomessa tuli nähtyä Sotkamoa, Päijännettä ja ja pikkiriikkisen Tammisaarta. Ja Porvoota tietenkin. Kesäteatteria Sotkamossa. Lampaansyöjiä. Lampaat saatiin syötyä.

Yllä Sulo-koira ja alla Leo-koira.

Reilu viikko sitten tulimme takaisin tänne täkäläiseen kotiin. Kukkienkasteluviritys ei sittenkään toiminut ja muutaman kukan jouduin heittämään roskiin, mutta muutama pelastui kuin ihmeen kaupalla. Meikäläisen kukkien elossa säilyttämisprosentti näyttää olevan samaa luokkaa riippumatta siitä, kastelenko niitä vai joutuvatko ressukat olemaan juomatta neljä viikkoa. Sama pätee puutarhassa...

Hovi sitten ilmoitti, että kruununprinssipari odottaa kaksosia. No niin, aamu-TV:seen raahattiin niin "kuninkaallisia" kuin tavallisiakin kaksosia kertomaan kaksosuudesta. Iltapäivälehdissä mietittiin, missä lapset on alkuunpantu. Ovat todennäköisesti"made in Denmark", koska kalenteria tutkimalla on selvitetty, että kyseisenä ajankohtana kruununprinssipari on viettänyt aikaansa Tanskassa. Pienen pieni mahdollisuus on, että lapset on kuitenkin alullepantu Belgiassa. Lyhyt matka kuninkaallisille syntymäpäiville nimittäin tehtiin sinne. Tällä tasolla nyt mennään...

Viikon verran satama on ollut täynnä sota-aluksia. Tanskan laivasto vietti 500-vuotisjuhliaan ja juhlimassa oli aluksia kuulema 17 eri maasta. Suomestakin. Isoja ja harmaita, kuin jostain avaruusseikkailusta. Ilman mitään turhia krumeluureja. Tämä Absalon on ollut turvaamassa laivojen kulkua Somalian rannikolla merirosvoja vastaan.

Aurinko ja sade ovat vaihdelleet. Sunnuntain vastaisena yönä täällä Kööpenhaminassa satoi enemmän kuin miesmuistiin. Kadut ja notkot täyttyivät vedestä. Autot hyytyivät teille. Kellarit ja talot täyttyivät vedestä. Sunnuntaina sitten paistoi aurinko, lämmintä oli 28 astetta ja ilman kosteus oli trooppista luokkaa. Tällaista on varmaankin päiväntasaajan seudulla.


Tuosta ylläolevasta linkistä pääsee katsomaan kuvia, jonkalaisia täkäläisistä maisemista ei ole ennen otettu. Täällä kuitenkin selvittiin kuitenkin aika pienillä vahingoilla, vaikka täkäläisittäin ne tietysti olivat aika suuria ja jokaiselle asianosaiselle isoja ja erittäin harmittavia. Mutta eivät kuitenkaan mitään verrattuna Pakistanin tuhotulviin.

Sunnuntain helteessä täällä kaupungin kuumuudessa uitiin ( meri lienee ollut kuitenkin ihanan virkistävä), pyöräiltiin ja juostiin Kööpenhaminan Triathlon-kisa. Siis 3,8 km uintia, 180 km pyöräilyä ja sitten 42 km:n maratonjuoksu. Eivätkä ne juostessaan näyttäneet edes väsyneiltä.

Muutama vuosi(kymmen) pitäisi harjoitella, että tuon pystyisi läpi viemään... Olen tässä jo harjoitellut pyöräilemällä päivittäin kouluun ja takaisin...