sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Fastelavnsbolle

Pitkä sunnuntailenkki takana. Ihana aurinkoinen ilma, vähän pakkasta ja tuuli mennessä vastainen ja takaisin tullessa myötäinen. Kerrankin. Tuulen pysyessä selän takana ja auringon paistaessa kasvoille tuntui jo aika keväiseltä.

Viime yönä Jyllannissa on mitattu tämän vuoden alhaisin lämpötila, 15,9 pakkasastetta. Niin niin, Suomessa on etelässäkin kymmenen astetta kylmempää, mutta täällä tuo on todella hyistä.

Täällä on tämä viikko ollut koululaisten talvilomaviikko. Paikallinen ryhmämatkoihin erikoistunut matkatoimisto on "lähettänyt" 1700 ( aikamoinen määrä) 17-22-vuotiasta tanskalaista nuorta Ranskaan Les Arcs-nimiseen hiihtokeskukseen lomalle. Nyt ovat ranskalaiset saaneet tarpeekseen heistä. Sikäläiset tiedotusvälineet kirjoittavat, että nämä tanskalaiset nuoret ovat tehneet paikasta elävän helvetin. He juovat, valvovat ja juhlivat yöt läpeensä, oksentavat pitkin ja poikin, pissaavat parvekkeilta, heittelevät olutpurkkeja joka paikkaan. Edes korvatulpat eivät auta rauhallisempien matkustajien unen saantia.

Matkatoimiston johtaja sanoi, että jos 1700 nuorta kokoontuu paikalle, ei voida välttyä meteliltä ja pieneltä häiriöltä. Häen mielestään ranskalaiset liioittelevat. Ne jotka valittavat, ovat niitä, jotka eivät ole halunneet tehdä yhteistyötä heidän kanssaan ja näin ollen eivät myöskään tienaa tällä turismilla... Kateus, kateus.

Nyt 900 nuorista matkustaa takaisin Tanskaan. Lomaviikko on loppunut. Mutta 800 on ostanut ranskalaisten iloksi kahden viikon matkan ja he jatkavat lomailuaan siellä.

Samanlaisia matkakertomuksia on kerrottu muistakin kansallisuuksista. Suomalaiset Kanarianturistit (ovat kai kuitenkin vanhempia kuin 17-22) ainakin aikoinaan olivat kuuluisia käyttäytymisestään. Olen kuullut myös, että ruotsalaiset ja englantilaiset ovat niitä pahimpia. Emme ole yksin. Ikävää.
Sunnuntaikävelyn päätteksi saimme timanttisen idean käydä leipomossa ostamassa hyvää lounasleipää (näin tanskalaisiksi ruokailutapamme ovat jo muuttuneet) ja jotain hyvää. Ihan pikkasen. Ja se ihan pikkasen hyvää muuttui yhtäkkiä täkäläiseksi fastelavnsbolleksi, laskiaispullaksi, joka sisältää miljoonatriljoona kaloria. Eikä nyt ole edes laskiainen. Bolle tehdään voitaikinasta ja sisällä on kermavaahtoa. Meidän versiossamme sisäinen kermavaahto oli suklaamaustettua, päällä oli suklaata ja lisää kermavaahtoa. Nyt sitten voi vain istua paikallaan. Suklainen kermavaahto tunkee korvista ulos. Suomalainen laskiaispulla on suorastaan laihdutusruokaa tähän verrattuna. Toinen toisillemme sanoimme, että toista tällaista ei nyt sitten tarvitse syödä. Sen verran äklö olo siitä tuli. Mutta katsotaan nyt, kun laskiainen todella lähestyy...




Tämä kuva on googletettu, ei ole siis oma.

2 kommenttia:

  1. Onhan tuo pulla aika mahtavan nakoinen, Mina tykkaan kovasti ruotsalaisten semloista. Ne muistuttaa suomalaisia laskiaispullia.

    Eikos norjalaisista örveltäjistä etelanmatkoilla puhuta mitaan. Nehan ne vasta kauheita ovatkin... Ja tää on ihan totta. Pahempia taitavat olla kuin ruotsalaiset nykyaan.

    VastaaPoista
  2. Tuula, tuo tanskalainen laskiaispulla painaa raskaana vieläkin vatsassa...
    Norjalaisista örvellysmatkaajista en ole kuullut. Täällä Kööpenhaminassa muuten näkee paljon norjalaisia risteilymatkustajia, miesporukoita yleensä, aamupäivällä aamukaljalla ja jo melkoisessa humalassa Nyhavnin kuppiloissa. Eli nyt kun sanoit, niin näyttää tuo alkoholi maistuvan kaikille pohjoismaalaisille kotomaan ulkopuolella...

    VastaaPoista