perjantai 26. kesäkuuta 2009

Onnea ylioppilaille!

Erään kaupan ikkunassa oli suloiset kiiltävät hopeiset kengät pienille tytöille. Olen juuri lukemassa Hannu Väisäsen kirjaa Toiset kengät, missä hän kertoo Anteron ( omasta?)lapsuudesta ja nuoruudesta isänsä, veljiensä ja siskonsa kanssa Oulussa. Ensimmäisessä kirjassaan Vanikan palat Väisänen kirjoittaa Anteron lapsuudesta samaisessa perhekokoonpanossa kasarmialueella Oulussa. Toiset kengät-kirjassa on muutettu pois kasarmilta ja muutettu uudelle omakotitaloalueelle. Kirjoissa kuvataan jotenkin niin aidosti elämän pieniä hetkiä, lapselle ja nuorelle tärkeitä ja joskus kipeitä asioita. Ja niitä miljoonia ajatuksia, joita päässä pyörii. Hauskasti ja kuitenkin jotenkin sen kaiken tuskan tuntien, mikä joihinkin asioihin liittyy.

Mutta sitten tähän päivään. Pilvetön taivas, mahtava auringonpaiste ja lämpö.
Tänään on täällä ollut ilmeisesti koulujen päätöspäivä tai ainakin ylioppilaiden iloitsemispäivä. Joka puolella kaupunkia on kierrellyt katettuja ja ilmapalloilla ja koivuilla koristeltuja kuorma-autoja, joiden lavalla joukko valkohattuisia (löytyi myös muun värisiä) nuoria piti hirveää älämölöä, huusivat jalankulkijoille, tööttäsivät torvia, lauloivat, kirkuivat, joivat olutta, siideriä. Sitten autot pysähtyivät jonnekin ja joukko purkautui ulos ja alkoi juosta käsikädessä ja edelleenkin pitivät hirmuista ääntä. Ja kaikilla oli niiiin mukavaa. Ihanaa. Sellaistahan se oli, kun koulu loppui ja kaikki oli vielä edessäpäin. Elämä on toivoa täynnä. Ja niin pitääkin.

Samat metkut joka paikassa, ollaan sitten Suomessa tai Tanskassa. Täällä tosin on huomattavasti lämpimämpi olla kuorma-auton kyydissä kesäkuussa kuin Suomessa helmikuussa...


Kristian V on saanut hilpeää seuraa kiljuvista ylioppilaista.

Muutenki koululaiset näyttivät lähteneen liikkeelle. Puistoissa oli erikokoisia koululaisia luokkineen ja opettajineen piknikillä. Joissain paikoissa nurmella istuskeli oppilaita ja vanhempia ja opettajia vilteillä nauttimassa eväitä.Pienillä koululaisilla oli limpparia ja pitsaa eväinään ja isot koululaiset kanniskelivat pitsalaatikoita ja Tuborg-koreja. Siellä ei tainnut sittenkään olla aikuisia mukana...
Kotimatkalla kävelin USA:n lähetystön ohitse. Sen edessä oli paljon ihmisiä kukkapuskin ja kameroin varusteltuina. Ajattelin, että joku kuuluisa on täällä käymässä, kun noin odotellaan.


Mutta joku oli tuonutkin paikalle Michael Jacksonin levyn ja kynttilän ja siihen alkoi pikkuhiljaa kerääntyä kukkia. Paikalla oli valokuvaajia ja toimittajia mikrofoneineen haastattelemassa kukkien tuojia. Paikalle tuli koko ajan lisää ihmisiä. Hänen kuolema kosketti. Elämä ei varmasti ole ollut helppoa ja itse koen hänet hyvin ristiriitaisena henkilöna, mutta loistavaa musiikkia hän osasi tehdä. Se jääköön elämään.






1 kommentti:

  1. Kevätjuhlia ja hopeakenkiä...hih!
    Näköjään tuo Jackson-uutinen todella on heilauttanut ihmisiä kaikkialla....niin surullista.

    VastaaPoista