perjantai 3. heinäkuuta 2009

Vaarallisia hyttysiä Suomessa!!! Sillisalaattia täältä

Eilisissä TV:n iltauutisissa oli juttu Suomesta: Suomessa on kuulema vaarallisia hyttysia, jotka levittävät jotain sairastuttavaa virusta. Apua! Mitä ja missä???? Uutisesta ymmärsin vain otsikon, joka oli kirjoitettuna sekä haastattelut, jotka oli tehty ruotsiksi. Joten hyvin paljon jäi ymmärtämättä... Näin niitä väärinkäsityksiä syntyy, kun ymmärtää vain osittain ja tulkitsee loput.

Täällä on ollut viime päivinä todella lämmin. Aurinko on porottanut pilvettömältä taivaalta. Asteita on ollut 27-30, varjossa. Ainoa tapa saada asunnot viileiksi on pitää ikkunoita auki vähän joka puolella ja saada aikaan ristiveto. Tai antaa tuulettimen pörrätä. Aamulla varoitettiin uutisissa auringon ultraviolettisäteilystä, se on 6,7. Olen ihmetellyt, että nämä paikalliset ovat niin ruskeita. Siis tasaisen ja hyvin ruskeita joka paikasta. Jaloistakin! Ja kuten käytännöstä tiedämme, jalkojen ruskettaminen ei ole niin helppoa... Muistanpa, kun nuorena likkana olin Pirskerissä töissä. Siellä kun asui, niin aikaa jäi auringossa makoiluun kallioilla. Sirkan, joka myös oli töissä siellä, kanssa ostimme itseruskettavaa voidetta jaloille, jotta nekin olisivat balanssissa muun vartalon kanssa. Emme tainneet käyttää voidetta sen koommin: jalat olivat kyllä ruskeat, tosin eri sävyiset kuin muu vartalo ja aika kirjavat...
Olen kyllä tullut siihen lopputulokseen, että nämä paikalliset käyvät ruskettamassa itseään keinotekoisesti. Jos täällä on smörrebröd-paikkoja, niin on täällä paljon solariumejakin. Tässä meidänkin naapurustossa on ainakin kaksi, jotka heti tulevat mieleen. Ulkona on mainostetaan, että on uudet ja tehokkaat röörit.
Ikkunat auki, niin ilma vaihtuu. Nämä paikalliset talot on sellaisia kapeita taloja, joissa asunnot on usein läpitalon asuntoja. Ristiveto on helppo aikaansaada.

Täällä on nyt käynnissä kaksi musiikkifestivaalia: Kööpenhaminan jazzfestivaalit ja Roskilden festivaalit Roskildessa (tietysti...). Roskilde on paikkakunta tässä Kööpenhaminan kupeessa. Nimi lausutaan ihan niin kuin kirjoitetaan, ei mitään ruotsalaisia suhuäänteitä. Musiikki alkoi eilen, mutta viime lauantaina tai sunnuntaina avattiin leirintäpaikka. Ja erään tutun perheen tytär lähti sinne telttoineen ja makuupusseineen jo lauantaina, jotta saisi mahdollisimman hyvän telttapaikan mahdollisimman läheltä esiintymispaikkaa. Siellä sitten on tämä viikko vietetty. Ja odotettu. Ja nautittu olutta. Sitä täällä tuntuvat juovan kaikki.
Esiintymässä on paljon paikallisia esiintyjiä ja bändejä. Suuret tähdet tulevat muualta: Nick Cave, Coldplay, Faith No More, Oasis, Kanye West... Ja hei, on siellä pari suomalaistakin bändiä ( ei tosin päälavalla): Alamaailman vasarat ja Paavoharju. Never heard. Olen jo liian vanha...

Jazzfestivaalit on ehkä enemmän meikäläiselle. Vaikka en olekaan ihan isosti kaikenlaisen jazzin ystävä, niin tarjonnasta löytyy kaikille vähän kaikkea. Esityksiä on ympäri kaupunkia ympäri vuorokauden, ulkona ja sisällä. Ja väkeä on varmasti paikat pullollaan.
Nina Simone esiintyy siellä. Tässä olisi yksi makupala häneltä:
Tapahtumia riittää. Joten viikonloppuna ei pitäisi olla tekemisen puutetta. Nyt pitäisi vain saada itsensä liikkeelle... laiskuri.
Ulkona kilkattaa jäätelöauto. Jäätelö tekisikin hyvää.

2 kommenttia:

  1. Soiko teidän jäätelöauto silleen kun meillä, tii-di-di-di-ditti'di-di-di-dii'di ditti ditti dii?
    Ei täällä ole ollut mitään uutista mistään hyttysistä, mutta alkuillasta tuli tv-ohjelmiin morsetus-vingutus-hälytyys ja ruudun yläreunaan palkki jossa kulki teksti, että Lappeenrannassa karhu on purrut lenkkeilijää ja suunnisti keskustaa kohti. Kerro se sinne niille hyttysenpelkääjille hi hih!!!!!
    Voi vitsi....menkää nyt ihmeessä katselemaan vaikka sinne Roskildeen... Halaukset ja terveiset!

    VastaaPoista
  2. En minäkään ole hyttysistä kuullut, mutta jotku punkit ovat vaarallisia. Rokotuksiakin otetaan ainakin tuolla Kokkolan seudulla. "Festivaaleille" lähdössä mammakin. Kerron ensi viikolla.

    VastaaPoista