perjantai 5. kesäkuuta 2009

Hyvää perustuslakipäivää

Tänään täällä vietetään perustuslakipäivää. Ja isänpäivää. Kesäkuun 5. päivänä 1849 kuningas antoi kansalle perustuslain ja siitä asti sitä on sitten vietetty täällä. Se on puoli- tai kokovapaapäivä ihmisille. Eli kaupat olivat kiinni, mutta esim. rakennuksilla näytti olevan täysi tohina päällä. Poliittisia puheita pidetään (ihan niin kuin meillä vappuna, mikä taas täällä ei ole vapaapäivä). Ja sehän sopii, kun sunnuntaina on EU-vaalitkin.
Kieli on suuri mysteeri. Luettuna sitä jotenkin ymmärtää, mutta puhuttuna se on äänteiden jatkuvaa virtaa ilman, että sanoja erottaa toisistaan.
Siksipä ( J kyllä ymmärtää kuultuakin kieltä ja vastaa minunkin puolestani, kun katson H.Moilasena, kun joku kysyy minulta jotain tanskaksi) ostimme paikallisen HS:n eli Berlingske Tidenden ja paikallisen Iltasanomat eli BT:n. Täytyyhän sitä tutustua tapahtumiin ja ihmisiin.
EU-teemoista ja -kandidaateista tietysti oli juttua. Suuri uutinen varsinkin iltapäivälehdessä oli 12-vuotiaan pojan traaginen kohtalo. Hän oli koulukiusattu ja yhtenä päivänä hän ei enää jaksanut, vaan lähti kesken koulupäivän kotiin ja hirttäytyi. Nyt täällä käydään keskustelua koulukiusaamisesta. Miksi siihen ei ole puututtu ja mitä pitäisi tehdä. Tätä keskustelua käydään joka puolella. Ihan aiheesta.
Ranskalaisen Air Francen koneessa oli myös tanskalainen nainen. Hänestä ja hänen viimeisistä minuuteistaan oli iso juttu BT:ssä.
Ja tietysti kuninkaallisista pitää kirjoittaa. Tämän päivän teema oli prinssi Henrikin ( kuningattaren puolison) koira Evita. Se oli näet purrut nuorta vartiosotilasta. Eikä ollut kuulema ensimmäinen kerta. Jutussa oli myös asiantuntijan lausunto, jossa kehotettiin tekemään, arvatkaa mitä, tuollaiselle koiralle...
Mutta eniten sivuja on uhrattu jalkapallolle. Pelaajille, heidän taustoilleen, yksityiselämälle, vaimoille, tuloille, vallmentajille, strategioille. Huomenna näet pelataan MM-karsintaottelu Ruotsi-Tanska. Ja tätä on jatkunut koko viikon. Ruotsalaisilla on enemmän "kalliimpia" tähtipelaajia kuin Tanskalla, mutta usko voittoon on kova. Huomenna nähdään. Urheilupubeissa mainostetaan, että siellä on niin ja niin suuret screenit, joista ottelua voi katsoa livenä. Siispä peukut pystyyn Tanskalle. Täällä suhtautuminen ruotsalaisiin on suurinpiirtein samanlaista kuin Suomessakin...

Oikein hyvää perustuslakipäivää. Ja onnea Tanskalle lauantaiseen otteluun. Tällainen kuva on erään miehille tarkoitetun, nimeltä mainitsemattoman deodorantin mainoksessa. Mitä kaikkea tuoksu saakaan aikaan...

3 kommenttia:

  1. Taidat puhua sinäkin tanskaa sitten kun tulette takaisin!
    Järkkyä, että tuo lasten ahdistus on yleistynyt ympäri maailmaa, se kouraisee niin kamalasti.
    Hauskaa kyllä lueskella kaikkia muita raportointejasi sieltä....se on jännää, että loppujen lopuksi elämä on melko samanlaista joka paikassa....samat futishöperöt joka maassa jne...
    Onpas Evita ärhäkkä tätsy!

    VastaaPoista
  2. Tässä linkki dokumentinpätkään, joka käsittelee Tanskan kielen rappioitumista:

    http://www.youtube.com/watch?v=s-mOy8VUEBk

    VastaaPoista