keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Kuusi katossa


Tässä nyt yritetään kaikin tavoin vältellä kaikenlaista siivoamista. Mikä sekin on pakko tehdä piakkoin. Tänään, huomenna... Huomenna luultavimmin...


Tiesittekö muuten, että ennen ennen aikaan hienommissa porvarisperheissä oli tapana sitoa joulukuusi kattoon. Säästyi lattiatilaa. Ja sananmukaisesti kuusen alla saattoi leikkiä ja tanssia. Koko perhe tai suku. Kuusen jalkaan sidottiin astia, jossa oli vettä, niin ettei neulaset ihan heti varisseet lattialle.

Museolehtori kertoi, että heillä tehdään vielä nykyäänkin niin. Perheen kissat kun muuten pääsisivät kiipeämään puuhun. Sekin on kuulema koettu.

Niin meilläkin. Ei kylläkään kissa, vaan koira, eikä kiivennyt puuhun, mutta ihastui kuusessa roikkuviin punaisiin lakkaomenoihin. Töistä tullessa kotona odotti häntäänsä heiluttava iloinen, punainen koira ( oikeasti olisi kuulunut olla valkoinen), punaiset matot ja lattialla makaava kuusi. Omenoista irtosi väriä kaikkeen mahdolliseen. Pois sitä taas ei saanut millään. Koirakin kulki pitkään punakuonoisena ja -tassuisena. Ei naurattanut silloin...


Nyt naurattaa.

3 kommenttia: