Pikku oravat

Eilen etsimme ihanassa KUIVASSA syyssäässä metsätonttua lähimetsässä. Ei näkynyt. Rapina kuului vain. Metsän linnut, hiiret ja oravat saivat herkkuja. Jokaisen kiven ja kannon päälle laitettiin pähkinöitä ja siemeniä. Illalla siellä oli varmasti juhlat. Meillä oli piparijuhlat. Ja mehujuhlat.

Ei ole joukkotappelu. Oravat siinä vain hakevat käpyjä. On kiire niitä piilottamaan.

Vihreää. Missä olet, lumi? Vähän on jo ikävä...

Tyttöjen touhua

Me tytöt:
Me juoksemme ympäri taloa kun harjaamme hampaita.
Kun olemme suihkussa niin luemme samalla shampoopulloa.
Nauramme omille vitseillemme ennekuin olemme kerenneet kertoa sen muille.
Me emme tarvitse kelloa koska meillä on kännykkä.
Me sanomme ''mitä''? Vaikka kuulimme mitä sanottiin.
Me vihaamme sitä kun tuuli pilaa kampauksen.
Me katsomme jääkaappiin 10 kertaa päivässä, vaikka emme joka kerta ota sieltä mitään.
Joudumme soittamaan omaan kännykkään löytääksemme sen.
Me katsomme kelloa ja joudumme katsomaan uudelleen koska unohdimme mitä se näytti.
Käännämme tyynyä että voimme nukkua sen viileällä puolella.
Asetamme herätyskellon aikaisemmin jotta voimme nukkua pidempään.
Ennen nukkumaanmenoa laskemme kuinka monta tuntia nukumme.



Tämä on kopsattu ystävän facebookista. Miten ihmeessä niin moni noista pitää paikkansa? Paitsi jääkaappia availen myös muita kaappeja ottamatta sieltä mitään... Ja luen shampoopullon tekstejä, yritän siis, vaikka ilman laseja se on aivan mahdotonta. Muun muassa... :)

Pitkät jalat

Sunnuntaikävelyllä saatiin valoa. Silmät täyteen, kun paistoi niin matalalta. Eipähän tarvinnut laittaa korvavaloja kaamosmasennusta estämään. Näinpähän, että Clas Ohlsonilta sellaisiakin voisi ostaa. 

Pitkiä varjoja oli myös tarjolla . Meikäläisenkin töppöjalat olivat ihan mahtavan mittaiset. Ja kädet kanssa. 

Kotona on vain paras katsoa seinää ja heijastuksia siellä. Ikkunoissa näkyy viime kesän pölyt ja tämän syksyn sateet. Ja pikkuiset sormenjäljet. Saavat olla ja näkyä. Ensi kesään.

Sunnuntaikävelyn lelukaupan pakkoikkuna Vanhassa Kaupungissa odottaa joulua ja jouluostajia. Pakkoikkuna siksi, että on aina pakko tarkistaa, mitä omistajatar ja miehensä ovat ikkunoihin saaneet rakennettua. Mies rakentaa ja omistajatar suunnittelee. Aina jotain kivaa.

Kaunis hiljaisuus

Käsityötunti. Ei niitä hiljaisimpia yleensä.  Milloin lähtee lanka neulasta. Tai menee sataan solmuun. Tai jotenkin ihmeellisesti rispaantuu ja katkeaa. Tai neula katoaa. Milloin nyt mitäkin. Mutta tällä kertaa luokassa oli rauhallinen, keskittynyt tunnelma. Sen huomasi seitsenvuotiaskin ja sanoi kirkkaalla äänellä: "Täällä on kaunis hiljaisuus!"

Kauniisti sanottu.

Nypityt kulmakarvat

Työkaverin hiusten väri oli muuttunut. Sen kyllä huomasin, mutten millään muistanut minkäväriset ne olivat aikaisemmin olleet. Samoin on käynyt usein uuden hiusmallin kanssa. Jotain uutta on, mutta miten se on muuttunut, sitä ei kuolemakseenkaan muista.

Mies  sai uudet silmälasit. Työkaveri sanoi hänelle, että sinulla harvoin näkee laseja päässä. Muuten hyvä, mutta miehellä on aina silmälasit. Joka päivä, koko ajan.

Ehkä vähän huono todistaja todistaja tällä huomiokyvyllä olisi.

Aikanaan minulla oli pitkät selkään asti ulottuvat hiukset. Yhdessä vaiheessa leikkautin ne olkapääpituisiksi. Kampaajalta tultuani kysyin silloin noin 12-vuotiaalta pojaltani, että huomaako tämä jotain uutta minussa. Tämä katsoi minua hetken ja kysyi: "Oletko nyppinyt kulmakarvasi?" 

Kotoilua

Tässä yhtenä päivänä uutisissa kerrottiin nuorten kolmikymppisten koulutettujen naisten uudesta villityksestä, homingista eli kotoilusta. Siis siitä, kun ollaan kotona ja tehdään käsitöitä ja ruokaa ja leivotaan. Itse. Ei kuulema siksi, että olisi pakko, vaan siksi, että halutaan näyttää, että osataan. Toivottavasti myös siksi, että se on kivaa.

Muistanpa itsekin nuorena kolmikymppisenä ja nuorempanakin kotoilleeni. Koska se oli kivaa, mutta myös, koska oli vähän pakkokin. Rahaa säästyi, kun itse leipoi, neuloi ja ompeli. Talvitakeista alkaen. Kyllähän sitä vielä nykyäänkin tekee. Vähemmän kylläkin. Paitsi vaatteiden ompelua. Sitä ei enää tule tehtyä lainkaan. Mutta muuta aina silloin tällöin.

Tänään ihmettelen sitä, että mahtaako marraskuun pimeys vaikuttaa finnihormoneja lisäävästi. Iho on kuin nuorella teinillä. Kukkiva. Vai mahtaako syynä olla pimeyden aiheuttama suklaahimo, jota on vaikea vastustaa...

Rouva Parviaisen päivitykset

Joku on joskus sanonut, että tuntuu kuin viikossa olisi vain sunnuntai ( vai oliko se nyt maanantai ) ja perjantai. Niin viikot kuin viikonloputkin mennä hujahtavat hetkessä ohi. Miten taas voi olla sunnuntai-ilta? Vaikka niinhän se on, että kun on mukavaa, aika kuluu nopeasti. Viikonloppuna on tavattu lapsia, niin isoja kuin pieniäkin ja pidetty koiraa yökylässä. Ja kun maanantai on saatu kulutettua, onkin jo perjantai...

Maailmassa on paljon ihmetyksen aiheita. Yksi niistä piilee facebook-sivullani. Laidassa on sponsoroituja mainoslinkkejä. Ne ovatkin meikäläiselle ihan sopivia ( mistä lie löytävät sivulleni ): Eeva- ja Voi Hyvin-lehden mainoslinkkejä, kodinkoneliikkeen mainoksia,  säästä sähköä -linkki, työhöni liittyviä linkkejä, ryppyvoidelinkkejä. Kyllä meitä seurataan. Siellä on myös linkkejä henkilöistä, joiden päivitykset voisin tilata. Ilmeisesti taannoisesta Tanska-ajasta johtuen siellä on paljon tanskalaisia henkilöitä. Mutta asia, jota en kuuna päivänä voi ymmärtää, on se, että tämä ko. sivusto kuvittelee, että olisin kiinnostunut tilaamaan Saana Parviaisen päivitykset. Saana Parviaisen!!!! Tämän surullisen kuuluisan Jussi Parviaisen surullisen kuuluisan vaimon. Huokaisu.

Rasvatahra

Silmälasipäisen mieheni kanssa olemme yhdessä ihmetelleet, miksi silmälasit likaantuvat ja varsinkin rasvoittuvat niin nopeasti. Varsinkaan, kun niihin ei edes koske. Omasta mielestään ainakaan. Onko ne tehty sellaisiksi, että ne imevät rasvaa linsseihin? Ovatko ne jonkinlaisia rasvamagneetteja? Ikävää. Aina kun alkaa lukemaan jotain, keskellä linssiä on näkemistä estävä rasvatahra. Tai kaksi. Jotka epäilyttävästi muistuttavat sormenjälkiä...

Kadoksissa

Tänään ajoin kotiin kaupan kautta. Kotipihalla kanniskelin kasseja autosta sisälle. Pihalle ajoi punainen auto ja autosta nousi vanha vanha mies, avasi hänkin takaluukun, otti sieltä työkalupakin ja alkoi kävellä kohti avonaista oveamme. Hitaasti, mutta päämäärätietoisesti. Minullehan tuli kiire häneltä kysymään, että mitähän asiaa hänellä on. Hän ei lainkaan hämmästynyt, että ihan tuntematon naisihminen kantaa tavaraa sisään, sanoi vain, että asuuhan SV täällä. Minä siihen, ettei kyllä tässä osoitteessa. Hän vain jatkoi, että SV asuu täällä. Yritin kysellä, että mikähän SV:n osoite mahtaa olla, johon mies, ettei muista... Nousi autoon ja ajoi pois. Toivottavasti löytyi.

Perjantaipikasiivous on tehty. Viikonloppu alkakoon!

Myöhässä

Jos jollakin lailla viettäisi halloveenia, voisi ylleen vetäistä vaikka tällaisen takin. Ja vielä kun jättäisi peittämättä luonnollisen mustat silmänalusensa, niin lookki olisi aikalailla täydellinen.

Vettä, vettä

Vettä, vettä olisi tänään tarvittu. Kaupungin vesijohto otti ja poksahti moottoritien alla eilen ja sai aikaan sen, että läntiset osat kaupungista eivät saaneet tänään vettä. Eivätkä kuulema saa huomennakaan, jos huonosti käy. Onneksi itse asun itäisellä puolella kaupunkia. Aamusuihkut on turvattu.

Vähän oli hankalaa töissä siellä läntisellä puolella. Kun vessassa sai käydä säännöstellysti. Vetää sai vain joka toisella kerralla :)  Kummasti tuntui koko ajan olevan tarve käydä siellä nyt, kun ei oikein voinut. Lounaskin syötiin paperisilta kertakäyttölautasilta ja juomat juotiin samanmoisista mukeista. Seitsenvuotiaista se oli vain hauskaa. Oli lokerot salaatille ja ruoalle.

Mutta kahvivedet pelastettiin heti aamulla kanistereihin. Kahvistahan ei luovuta. Sellaista vesipulaa ei tulekaan. Kolmesta viiteen kuppiin päivässä estää dementiaa. Siinä mottomme.

Hyvä päivä

Tänään päiväkävely tehtiin hautausmaalle. Kynttiläretki. Hassua, että siellä oli enemmän vilinää ja vilskettä ( jos nyt hautausmaalla sellaista voi olla) kuin kaupungilla. Tutut tapasivat toisiaan ja puhetta piisasi. Paikka oli yllättävän elävä. Noin niin kuin hautausmaaksi.

Hautausmaan laidassa tilhet vilistivät ja helisivät puussa. Erittäin eläväistä.

Nyt sitten levätään ja nautitaan. Ei lainkaan hassumpaa. Hyvä päivä.

Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun

Tänä aamuna sakeaakin sakeammassa sumussa töihin ajellessa radiossa soitettiin Miljoonasateen Marraskuu . Olin jo unohtanut, kuinka mukavaa musiikkia yhtye soittaa. Ei vain Marraskuu, vaan monet monet muutkin kappaleet. Kun eteensä ei nähnyt kovinkaan pitkälle, marraskuu sopii tunnelmaan oikein hyvin.

Tänään työkaveri kertoi, että seitsenvuotias oli tullut hänen eteensä, tuijottanut häntä ja kysynyt: "Hei kuule Pirjo, oletko sinä mies vai nainen?" No, onhan hänellä kyllä lyhyehköt hiukset, mutta muuten... Mistä näitä aivoituksia oikein tulee?

Nihkeetä

Mikähän siinä on, että jotkut päivät ovat nihkeämpiä kuin toiset? Heti aamusta. Heti jo, kun herätyskello on soinut. Ei huonoja päiviä. Ei lainkaan, mutta hitaita. Asiat vaativat hieman enemmän ponnisteluja kuin muulloin. Vähän enemmän aikaa. Auttaisikohan aurinko?