sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Traktoreita ja sumobroideja

Olen lukenut kirjoja. Olen sellainen sänkylukija. Ennen nukkumaanmenoa täytyy lukea ainakin vähän. Joskus onnistun etenemään pari sivua, ennen kuin uni tulee, joskus menee pari lukuakin. Sitten kun havahtuu siihen, että onkin torkkunut kirja kädessä, eikä muista lukemastaan mitään, on aika panna se yöpöydälle ja laittaa silmät oikeasti kiinni. Kirja ei kuitenkaan ole mikään unilääke, niitä on ihana lukea.

Lentokentältä lentokonelukemiseksi ostin Marina Lewyckan Traktorien lyhyt historia ukrainaksi -pokkarin. Hauska, mutta myös inhimillinen tarina sisaruudesta ja erikoisesta avioliitosta ja rakkaudesta. No, ehkä inhimillisyyttä ei tähän avioliittoon voi yhdistää. Kirja kertoo kahdesta Englannissa asuvasta ukrainalaistaustaisesta sisaruksesta, jotka vuosien saatossa ovat kaunojensa takia muuttuneet toisilleen puhumattomiksi ja heidän Englannissa asuvasta yli kahdeksankymppisestä isästään, joka päättää pelastaa uhkean vetyperoksidiblondin Ukrainan kurjuudesta menemällä tämän kanssa naimisiin.

Marina Lewycka on 1946 Kielissä, Saksassa pakolaisleirissä syntynyt ukrainalaisvanhempien tytär. Saksasta he pääsivät muuttamaan Englantiin, jossa hän edelleenkin asuu. Häneltä on suomennettu toinenkin kirja Muu maa mansikka.

Agatha Christietä nyt voisi ahmia vaikka kuinka monta peräkkäin. Niin helppoja, kilttejä ja joidenkin mielestä tylsiä. Mutta niin hurmaavia.

Syyttömyyden taakan olen nähnyt elokuvana, jossa Miss Marple ratkoo tätä mystistä rikosta, jossa perheen äidin murhasta tuomittu poika kuolee vankilassa, mutta jonka murhan aikainen alibi vasta hänen kuolemansa jälkeen ilmestyy ihmisten ilmoille ja kertomaan, että poika todellakin oli murhan tekohetkellä hänen kanssaan. Mutta kuka on siis murhaaja? Joku perheestä ( joilla kaikilla on tietenkin synkkiä salaisuuksia ja mahdollisuuksia tehdä rikos) vai joku ihan muu?

Mutta hei, missä on Miss Marple? Ei ainakaan tässä Christien tarinassa. Murhaa oli selvittämässä joku aivan muu. Näin tarinoita ja henkilöitä yhdistellään, jotta saadaan TV-sarjaa aikaiseksi. Ei se ollut huono se tarina Miss Marplenkaan ratkomana. Vaikka ei ihan suoraan Agathan kädestä ollutkaan.

Tanskalainen Morten Ramsland ei ole kovin tunnettu Suomessa. Häneltä on suomennettu yksi romaani, Koiranpää . Sitä en ole lukenut, mutta tämän hänen viimeisimpänsä, Sumobrødre, Sumoveljet tavasin läpi. Sekin on hauska, mutta myös brutaali ja aika rankkakin kertomus lapsuudesta. Eletään 80-lukua Odensessa, Paradishave (Paratiisipuutarha) -nimisessä kaupunginosassa. 11-vuotias Lars asuu vanhempiensa ja pikkuveljensä "Yläpurennan" kanssa rivitalossa, niin kuin suurin osa hänen kavereistaan. Lasten elämä ei kuitenkaan ole paratiisissa elämistä, vaan kiusaamista ja kostoa. Isommat kiusaavat pienempiään, jotka kiusaavat pienempiään. Siihen ei nyt tarvita kovinkaan suurta asiaa. Hammasraudat riittävät. Mutta kirja on hauskasti kirjoitettu, lapsen korkeudelta, lapsen ajatuksin ja miettein. Ja onneksi elämä on joskus hauskaakin. Toivottavasti tästä kirjasta saadaan joskus suomennos, koska se on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kirjan nimi tulee siitä, että Lars ystävineen harrastaa sumopainia.

Onneksi kirjoja maailmassa riittää.

Ps. Tanskan käsipalloilijat voittivat eilen Puolan. Yhdellä pisteellä, mutta kuitenkin. Maanilo jatkuu ja eteenpäin mennään...

lauantai 22. tammikuuta 2011

Maailman parhaat

Käsipallon MM-kisat ovat parhaillaan menossa Ruotsin Malmössa. Käsipallo on iso urheilulaji täällä. Jalkapallon jälkeen tietenkin. Pyöräilykin on suosittua. Mutta tanskalaiset ovat hyviä käsipalloilijoita. Ja katsojat intohimoisia.

Torstaina he voittivat suuren ennakkosuosikin Kroatian. Perjantaiaamun iltapäivälehdissä oli se oli tietysti ykkösaihe. Suuri voitto Kroatiasta. Ja sitten suuri uho siitä, että nyt sitten jaksossa napsitaan voitto kaikista muista maista. En tiedä, onko tuo uho-sana ihan oikea. Se kuulostaa niin negatiiviselta ja sopii hyvin meikäläisen suomalaisen kateellisen suuhun. Tämä tanskalaisten etukäteinen voitonvarmuus kun ei ole sellaista negatiivista uhoamista. Suomessa ollaan niin kovin varovaisia ja tuollaisille "uhoajille" nauretaan ja ajatellaan, että odottakaapas vain, älkääkä nuolaisko ennen kuin tipahtaa, kyllä te sieltä alas tiputte niin, että romahtaa, ette te kuitenkaan pysty. Täällä taas ollaan kovasti puolella ja kannustetaan, että kyllä te pystytte, olette te niin hyviä. Ja jos nyt sitten ei onnistutakaan, en ole kuullut sanottavan, että mitäs minä sanoin, haukkasitte sitten liian suuren palan.

Taitaa käsipallojoukkueen valmentajassa olla kuitenkin vähän "suomalaista" verta, kun hän on nyt sitten sanonut, että pojat pelasivat loistavasti, mutta ( älkää nyt nuolaisko, ennen kuin...) mitaleihin on vielä pitkä matka. Onnea vaan pojille. Voittoon tarvitaan itsevarmuutta ja varmaan vähän röyhkeyttäkin.

Nyt naisten tennisykkösenä olevalle Caroline Wozniackille on monet kerrat käynyt niin, että hän on selviytynyt finaaliin ja täällä on hehkutettu jo etukäteen hänen voittoaan. Hän on niin vahva ja taitava, lehdissä on ollut kuva hänen kehostaan ja siihen on ollut merkittynä, mitkä paikat ovat hänessä parempia kuin muissa pelaajissa. Ja sitten on käynyt niin, että finaalissa hän hävisikin. Ei-urheilun-ystävät ihmettelivät, että miten hän voi olla tennisykkönen, kun hän ei ollut voittanut yhtäkään turnausta... Nyt on.

Nyt sitten kirjoitellaan lehdissä, että kansainvälisten toimittajien mielestä Caroline on tylsä, eikä vastaa kysymyksiin. Caroline taas sanoo, että toimittajat kysyvät vääriä kysymyksiä. Tai ehkä toimittajat ovat vain huumorintajuttomia.

Carolinen vanhemmat ovat Puolasta Tanskaan muuttaneita siirtolaisia. Isä tuli aikoinaan Tanskaan pelaamaan jalkapalloa. Nyt hän valmentaa tytärtään. Ja on kovasti närkästynyt, koska häntä ei tituleerata maailman ykkös tennisvalmentajaksi. Isän mielestä se, että tytär on ykkönen, tarkoittaa myös sitä, että isä on valmentajana ykkönen. Julkisuudessa tätä yhtälöä ei ole ilmeisestikään kovin korkealle noteerattu. Isä Wozniacki kun sattuu olemaan aika särmikäs tyyppi.

Isästään huolimatta tai ehkäpä hänen takiaan/avulla Caroline on ykkönen. Paras? Katsotaan, kun Serena palaa kentille. Ja kaunis ja hämmästyttää katsojia mielenkiintoisilla tennisasuillaan. Onnea vaan Carolinellekin peleihin.

Vaikka monet ulkomaalaiset sanovat, että tanskalaisiin(kin) on vaikea luoda kontakteja tai että heidän kanssaan ei ole kovin helppo ystävystyä, osaavat he tuollaisen satunnaisen smal talkin. Teatterissa omalle paikalle ohi työntyessään ei vain pyydellä anteeksi, vaan myös puhutaan ja heitetään herjaa, kaupan jonossa voidaan alkaa keskustella toisten kanssa. Kadulla kulkiessa ei vain käännetä päätä pois, vaan katsotaan toista silmiin ja HYMYILLÄÄN. Ihan kuin tunnettaisiin. Se tuntuu oikeastaan aika mukavalta. Ja uskokaa tai älkää, sitä oppii kulkemaan niin, että katsoo ihmisiä. Se ei olekaan epäkohteliasta.

Nyt voisi mennä ostamaan kevätkukkia maljakkoon. Ja potta. Pikkumies on tulossa viikon kuluttua kylään.

perjantai 21. tammikuuta 2011

Auringonsäteitä Ilulissatissa

Tässä muutama päivä sitten DMI, Tanskan meteoroliginen instituutti arvioi, että talvi on nyt sitten ohi. Sehän kuulostaa siltä, että kevät on tulossa. Mikä tietenkin on totta, mutta vasta myöhemmin. Talvi on ohi tarkoittaa, että näköpiirissä ei ole PITKIÄ kylmiä jaksoja. Muutaman päivän pikkupakkasia saattaa tulla ja lumi- tai räntäkuurojakin. Lämpötilat pyörivät siinä nollan tuntumassa. Niin kuin ovat nyt tehneet. Lumet ovat sulaneet ja tuntuu hullulta kulkea karvakengissä. Mutta on täällä koleata. Kyllä toppatakki ja pipo ovat vielä hyvinkin tarpeelliset.
Ilulissat on pieni paikkakunta Grönlannissa napapiirin pohjoispuolella. Siellä on tapana 13. tammikuuta lopettaa työnteko aamupäivällä ja kiivetä klo 12 tunturille katselemaan ensimmäisiä auringonsäteitä pitkän kaamoksen jälkeen. Tänä vuonna siellä sattui olemaan paikkakuntalaisia jo paria päivää aikaisemmin ja he näkivät auringon paistavan jo silloin. Se aiheutti tietysti hämmästystä ja jo vähän maailmanlopun tunnelmaakin. Kaamoskin loppuu jo aikaisemmin kuin pitäisi. Onneksi asialle löytyi ihan tieteellinen selityskin. Ilman lämpötila maan läheisyydessä oli huomattavasti korkeampi kuin yläilmoissa, jolloin tapahtuu valon taittumista. Ihmiset saattoivat nähdä auringonsäteet, vaikka aurinko itseasiassa oli vielä horisontin alapuolella.

Grönlannissa on viime vuonna ollut lämmintä. Lämpimämpää kuin koskaan. Joulukuussa lämpötila oli 6 astetta korkeampi kuin normaalisti. Me täällä ja muualla kun kärvistelimme joulukuun pakkasissa, Nuukissa, Grönlannin pääkaupungissa oli +15 astetta. Ensimmäistä adventtia otettiin vastaan vesilätäköissä seisoen. Koiravaljakoilla on vaikea liikkua, kun ei ole lunta. Siellä on kuulema levitetty koiravaljakkoväylille erityisiä geomattoja, joiden päällä kelkat liukuvat. Viime vuonna lämmin kausi oli ennätyspitkä, huhtikuusta syyskuuhun. Siitä seurasi, että jäätiköt sulivat siellä ennätyksellisesti.

Me täällä toivomme, että olisi ja tulisi lämmintä mahdollisimman pian. Grönlannissa taas toivotaan kylmempiä ilmoja. Mutta se oikea tasapaino oikeanlaisten säiden välillä tuntuu olevan sekaisin. Ja minkälaista säätä missäkin pitäisi olla?

tiistai 18. tammikuuta 2011

Pølseä ja smørrebrødejä

Tanskalainen nakkikioski, pølsevogn , täyttää tänään 90 vuotta. Niistä saa ostaa sitä toista tyypillistä tanskalaista pikaruokaa, hot dogeja sellaisella pitkällä, punaisella makkaralla. Nykyään vain makkaran kuori on punainen. Muistan, kun noin 35 vuotta sitten Interrail-reissulla Kööpenhaminan pysähdyksellä söin hotdogia pølsellä, oli makkara kuorineen ja sisältöineen kirkkaan punainen. Eikä se väri silloin tainnut tulla punajuuresta.


18.1.1921 ensimmäinen pølsevogn alkoi myydä makkaroita Kööpenhaminassa. Malli otettiin Saksasta. Makkara sinapilla maksoi 25 äyriä. Nykyään hot dog makkaralla maksaa 20-30 kruunua (4-5 euroa), mutta mukaan saa sinappia, ketsuppia, remuladea, raakaa tai paahdettua sipulia, kurkkua ja mitä kaikkea nyt saakaan.
hotdog
50-luvulla kioskeja oli Kööpenhaminassakin 500, nykyään enää n.60. Tänä päivänä samoja hot dogeja saa ostaa huoltoasemilta, Sevenelevenistä ja monista kaupoista. Kadulla kävellessä huomaa, että ihmiset syövät edelleenkin paljon pikaruokaa. Lounasaikana hyvin monilla on kädessään pizzapala, kebab, hampurilainen, pasteija tai täytetty leipä tai sämpylä. Ei nyt aina niin terveellistä, mutta hyvää. Niin kuin hot dogitkin. Aina joskus on mukava "sortua" sellaiseen. Kun nälkä huutaa, eikä jaksa odottaa kotiinpääsyä ja ruoan valmistumista. Siis kun laiskottaa.

Se toinen perustanskalainen juttu, joka on katukuvasta kadonnut on smørrebrød-kaupat. Kaupat, missä myydään niitä perinteisiä tanskalaisia voileipiä. Runsailla päällyksillä, katkaravuilla, kananmunalla, majoneesilla, maksapasteijalla, suolakurkulla, siis millä vaan. Ennen niitä oli jokaisessa korttelissa. Nyt olen törmännyt vain muutamaan. Niiden tilalle on tullut sushi-paikkoja, bagel-baareja ja kebab-kioskeja.


Mutta pari runsaspäällysteistä smørrebrødiä ja lasillien olutta maistuu sekin taivaalliselta. Aina silloin tällöin. Tavaksi ei voi ottaa, kun sen valitettavasti näkee vartalosta. Muuten pitäisi pyöräillä vuorokaudet ympäriinsä...


maanantai 17. tammikuuta 2011

Liian pieni kielialue

Susanne Bierin ohjaama tanskalainen elokuva Haevnen (Kosto) voitti Golden Globen parhaan ulkomaalaisen elokuvan palkinnon. En ole nähnyt filmiä johtuen muutamasta aikaisemmasta tanskalaisesta elokuvakokemuksesta. Siis elokuvat ovat olleet ihan hyviä, mutta vaatisivat edelleenkin tekstityksen, jotta tanskalainen elokuvanautinto olisi täydellinen. Onneksi se on tulossa DVD:lle maaliskuussa, jolloin sen voi katso tekstitettynä. Elokuvaa on kehuttu erittäin paljon. Arvostelijat ovat lätkineet viittä tähteä ja sydäntä järjestään.

Elokuvassa ruotsalainen Mikael Persbrandtin ( Beck-elokuvissakin esiintynyt kulmikas Gunvald) esittämä Anton on Afrikassa kehitysyhteistyössä työskentelevä lääkäri, joka on olosuhteista johtuen eronnut vaimostaan. Ja nyt he totuttelevat elämään ilman toisiaan. Heillä on kaksi poikaa, joista vanhempi tutustuu luokalle tulleeseen uuteen poikaan. Tämä ystävyys saa aikaan dramaattisia vaikutuksia pienessä tanskalaisessa kylässä, missä he asuvat.


Susanne Bier on on ollut varsin tuottaisa ohjaaja ja on ohjannut monia Suomessakin näytettyjä elokuvia. Jostain syystä sitä vain ei tule mentyä katsomaan tällaisen pienen kielialueen elokuvia. Jos niitä TV:ssä näytetään ja ne sattuvat sopivasti silmään, saattaa sellaisen katsoa. Täällä tehdään paljon hyviä elokuvia, jotka ovat hyvinkin katsomisen arvoisia.

Bier on aikanaan tullut kuuluisaksi Dogme 95 -tyylisuunnan mukaisella elokuvallaan Rakastan sinua ikuisesti vuodelta 2002. Tämä Dogme 95 on Lars von Trierin ja kolmen muun tanskalaisen elokuvaohjaajan luoma tyylisuunta, jossa oli tiukat kriteerit, miten elokuvan sai tehdä. Sisältö oli tärkeintä. Elokuva piti kuvata vain kuvauspaikoilla, eikä ajallinen tai paikallinen siirtyminen ollut mahdollista. Kaiken piti tapahtua tässä ja nyt. Ääniä tai musiikkia ei saanut jälkikäteen lisätä eli musiikkia sai olla, jos sitä kuului kuvattaessa. Rekvisiittaa ei saanut tuoda, se oli sitä, mitä kuvauspaikalla nyt sattui olemaan. Kuvata sai vain käsivaralla, jalustaa ei saanut käyttää. Valonheittimiä ei saanut käyttää ja alivalottuneet otokset piti leikata pois. Ja muuta sellaista. Hyvin yksinkertaista. Bier kertoi, että dogma-elokuvan tekeminen oli hyvin opettavaista, mutta siitä oli mukava päästä poiskin.

Vuonna 2004 hän ohjasi Brödre (Veljekset) -elokuvan, josta tehtiin amerikkalainen Brothers versio 2009. Efter Brylluppet ( Häiden jälkeen, 2005) oli Oscar-ehdokkaana. Ihana Mads Mikkelsen on siinä pääosassa. Ihmissuhdedraamaa.

Nyt tänä keväänä häneltä ilmestyy rakkauskomedia, joka ei kuulema ole Golden Globe-kamaa, Den Skaldede Frisör (Kalju Kampaaja) nimeltään.

Onnea vain Susannelle. Ei hän ihan turha tyttö taida olla.

Täytyy kertoa vielä juttu pienestä kielialueesta. Vuosia vuosia sitten täällä silloinen joku ministeri päästi suustaan varsinaisen sammakon sanomalla, että Tanska on aivan liian pieni kielialue, jotta sillä olisi oma baletti.

Niinpä niin!








sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Räystäät tippuu

Lauantai- ja sunnuntaikävelyt on saatu suorittaa kuivassa ja sumuisessa säässä. Yöllä on sitten taas satanut vettä. Lumet sulavat. Ja sehän on aika mukavaa. Tänäänkin oli lämmintä lähes
+ 10 astetta. Paksu toppatakki, niin kuin tammikuussa on tapana pitää, oli melkoisen hiostava.

Nämä lämpimät ilmat ja vesisateet ovat aiheuttaneet ongelmia monille kunnille. Sulamisvesiä on niin paljon, että vedet menevät ihmisten kellareihin ja kerääntyvät notkelmiin, kun maa on kuitenkin vielä jäässä. Palokunnilla ja Falckilla on ollut runsaasti vesihommia.

Vesi aiheuttaa myös teille ongelmia. Siis ei teille vaan teille. Niihin tulee kuoppia. niin kuin Suomessa keväällä routavaurioita. Ja nyt kunnilla ei ole varaa paikata niitä. Ihmiset ajavat autoillaan ja pyörillään niihin. Kunnat ovat velvollisia korvaamaan vauriot, jos kuopista ei ole liikennemerkillä tai muulla tavoin selvästi varoitettu.

Katoilta putoava lumi ja jää ovat myöskin aiheuttaneet paljon harmia. Täällä kaupungissa kun pääsääntöisesti parkkeerataan autot kadun varteen, ovat katoilta pudonneet jääkimpaleet rikkoneet tuulilaseja ja kolhineet autoja. Kuolemantapauksista en ole lukenut, mutta joku oli saanut kallonmurtuman. Itsellänikin oli hyvin "läheltä piti"-tilanne. Kävelin jalkakäytävällä ja aivan nenäni edestä putosi katolta valtava jääkimpale maahan. Sydän kyllä jyskytti vielä kauan sen jälkeenkin. Sen jälkeen kuljin räystäitä ensiksi tutkiskellen tai sitten ajotiellä. Tämä talvi kun tuntuu täällä olevan vaarallinen vuodenaika, on kyllä mukavaa tällainen lämpöaalto.

Jee! Toivottavasti se jatkuu. Ja aurinko näyttäytyisi...

tiistai 11. tammikuuta 2011

Isommat kalsarit

Lehdet jatkavat kirjoitteluaan kuninkaallisista kaksosista. Spekuloidaan nimillä, jatkosarjana näyttää menevän, ketkä ovat sairaalassa vierailleet, prinssipuoliso Henrik ilmoitti, että hän ei aio toimia lapsenhoitajana. Influenssakausi on alkanut ja kaksi ihmistä on kuollut H1N1-tyyppiseen influenssaan. Parlamenttivaalit ovat tänä vuonna ja vaalikamppailu on tietenkin alkanut. Gallupeja on tehty ja yhden mukaan sininen (porvarillinen) blokki voittaa enemmistän eduskuntaan ja toisen mukaan punainen blokki tekee sen. Nyt sitten nokitellaan puolin ja toisin.

The Daily Mail-lehdessä oli sitten vähän kevyempi juttu. Siellä oli lueteltu yhdeksän merkkiä, mistä tietää, että on tulossa vanhaksi. Ei sillä, että itsessäni tunnistaisin YHTÄÄN noista... Mutta, mutta...

1. Sitä alkaa kuulema puhua säästä. Riippumatta siitä, millainen sää on, on siitä mukava puhua. Eikä pelkästään kotona, vaan myös juhlissa, töissä, kaupassa...

2. Haluaa isommat ja mukavammat pikkarit/kalsarit. Stringit ei enää tunnu mukavilta. Vaikka toisaalta vähän aikaa sitten luin jostakin, että mummokalsarit on taas muotia, nuorempienkin jaloissa.

3. Seuraavaa kohtaa en ihan ymmärtänyt. Siinä kun kehoitettiin olemaan laulamatta julkisesti. Sillä onhan mukavaa laulaa ääneen. Kun esimerkiksi kuuntelee musiikkia. Täytyy kyllä myöntää, että miespuoliskon ääneenlaulu silloin, kun hän kuuntelee korvakuulokkeilla, ei välttämättä ole sitä kauneinta. Sanat kuulostavat tutuilta, mutta sävel on ihan outo...

4. Autoa ajaessa haluaa jalkaansa mukavat MATALAT kengät. Korkkarit mukaan, mutta autokengät jalkaan. Muistan kyllä ajaneeni vastuuttomasti autoa niin puukengillä, korkkareilla kuin avojaloinkin. Ja mielestäni hyvin sujui. Mutta siitä on kauan.

5. Laukku alkaa täyttyä tarpeellisista tavaroista. Ainakin omasta mielestä tarpeellisista. Sitähän ei koskaan voi tietää, milloin sitä voi tarvita vaikkapa laastaria, saksia, teippiä, pinsettejä, ruuvimeisseliä.

6. Alkaa puhua ääneen. Muuallakin kuin kotona. Siis ajatuksiaan. Aikaisemmin sitä kuulema ajatteli ääneen vain yksikseen, mutta vanhetessaan alkaa ajatella ääneen myös muiden kuullen. Eikä paikalla ole niin väliä.

7. Paidoissa ja hameissa täytyy olla hihat. Kädet kun ovat saaneet vähän täytettä, eikä ole ehtinyt/jaksanut treenatakaan. Moni muukin paikka vartalossa peittyy vaatteen alle.

8. Lomamatkalle lähtiessä paikan vilkas yöelämä ei ole ensimmäinen kriteeri. Ei edes toinen tai kolmaskaan. Varmistaa vielä, että hotelli on rauhallisella alueella, jossa mikään ei häiritse yöunta.

9. Peiliin tai lähikuvia itsestään katsoessa jos ei nyt ihan kauhistu, niin ainakaan ei ole tyytyväinen näkemäänsä. Posket roikkuu, silmäluomet roikkuu, ryppyjä siellä ja täällä. Lohduttavaa kuitenkin on, että lähinäkö myöskin huononee, joten peilikuva paranee koko ajan. Ja jossain vaiheessa sitä kuvittelee olevansa 25-vuotia taas.

Tuon listan mukaan minä olen "vanha". Ollut jo kauan. Mutta tyytyväinen. Niin käsivarsiin kuin mataliin kenkiinkin, ääneenlaulamiseen kuin isoihin kalsareihinkin, säästä puhumiseen (kaikki täällä puhuvät säästä) kuin jokaiseen ryppyynkin, lomalla en jaksa valvoa myöhään. Mutta ääneen en vielä julkisesti luullakseni puhu, kotona vain ja laukkuani en täytä turhalla tavaralla. Jos tavarat saa mahtumaan taskuun, laukku jää kotiin. Yhtään elettyä vuotta en kadu. Olen juuri sopivan ikäinen vanha.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kuvakokeiluja

Takana pitkä ja luminen loma Suomessa. Nyt taas arjessa täällä Kööpenhaminassa. Lunta on huomattavasti vähemmän. Onneksi. Jokainen lumisade täällä aiheuttaa pienemmän tai suuremman kaaoksen. Ja suolasta sotkeentuneet kengät. Elleivät satu olemaan kumisaappaat, jotka ovat kylmät ja aivan liian liukkaat. Sanoo nimimerkki Kokeiltu on.
Tänään oli lämmintä ja aurinkoista. Tehtiin miehenpuoliskon kanssa keväinen kävelyretki kaupunkiin. Leikin kännykän kameralla, johon sain idean paikallisen lehden kuvareportaasista, jossa myöskin oltiin turisteina Kööpenhaminassa ja kuvat otettiin kännykällä. Tällaisia tuli.


Kruununprinssi Frederikin ja perheensä kotipalatsi. Lippu kertoo perheen olevan kotona. Ainakin osa on. Kruununprinsessa Mary synnytti eilen kaksoset, pojan ja tytön. Jonka varmaankin jokainen kuningasmielinen on voinut lehdistä lukea.

Kaikki eivät ole olleet yhtä ilahtuneita kuin toiset. TV-ohjelmat kuulema menevät sekaisin, kun TV:ssä hehkutetan uusia kuninkaallisia...

Ströget on nyt tammikuussa kovin hiljainen. On tilaa kulkea.


Daavidkin joutuu värjöttelemään ulkona. Onneksi kevät tulee. Pikkuhiljaa.