maanantai 28. maaliskuuta 2011

Happy End!!!

Eilen sunnuntaina aamupäivällä katosi pieni punatukkainen 3-vuotias Holger vanhemmiltaan Pohjois-Jyllannissa. He olivat viettämässä kaunista sunnuntaipäivää partiolaisten majalla ja Holger-poika halusi riisua toppatakkinsa. Äiti ei ollut samaa mieltä ja laittoi takin väärinpäin pojan päälle, vetoketju oli siis selässä. Tästä Holger ei tykännyt lainkaan ja päätti lähteä omille teilleen.

Vanhempien huomattua pojan katoamisen alkoivat he muiden mukana olleiden kanssa etsiä häntä. Kun häntä ei löytynyt, ilmoitettiin poliisille. Poliisi, sotilaat, vapaaehtoiset, helikopterit etsivät häntä koko sunnuntaipäivän ja yön. Olipa paikalla jopa kolme Kotijäätelöautoakin, jotka ajelivat ulkoilualueen pikkuteitä ja soittelivat auton kelloa houkutellakseen Holgeria esiin.

Tänä maanantaiaamuna, kun häntä ei vieläkään ollut löytynyt, pelättiin jo pahinta. Sukeltajat valmistautuivat etsimään häntä alueen järvistä ja vesistä. Alueella on myös suota, jossa on suonsilmäkkeitä ja pelättiin, että Holger on tippunut sellaiseen. Aamulla oltiin jo melko varmoja, että häntä ei löydetä enää elossa. Olihan aikaa kulunut jo melkein vuorokausi ja yöllä lämpötila oli nollan tietämissä.

Klo 11 aamupäivällä sai poliisi, jota juuri haastateltiin suorassa uutislähetyksessä, puhelinsoiton, että Holger on löytynyt. Hyvässä kunnossa. Väsyneenä ja räkänenäisenä, mutta muuten OK. Poliisimies tuuletti ja huusi ilosta.

Yksi ratsastaja, joka ei kuulunut etsintäjoukkoihin, oli muuten vaan ratsastamassa alueella ja näki pienen punatukkaisen pojan, jolla oli takki väärinpäin, metsänrajassa. Hän otti Holgerin huomaansa, pyyhki pojan nenän ja soitti poliisille.

Holger löytyi 4-5 kilometrin päästä majalta. Hän on mahdollisesti kävellyt koko yön ja takki, jota hän ei saanut pois päältä, pelasti hänet paleltumasta. Vielä ei tiedetä, mitä hän yön tunteina on tehnyt. Onko nukkunut vai kävellytkö vain. Kolme vuotiaalta ei aina ihan selviä vastauksia saa. Oli todennut kuitenkin, että ei tainnut olla ihan viisasta karata ja että yöllä oli tosi pimeää ja äitiä ja isää on ikävä.

Tätä on eilisestä asti seurattu livenä melkein kaikissa tiedotusvälineissä. Pahinta on koko ajan pelätty. Ihanaa, että joskus tällaisille saadaan onnellinen loppu. JEE!

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Kuinka monta kertaa salama iskee samaan paikkaan?


Luulin, että salama ei iske kahta kertaa samaan paikkaan. Vaan niinpä vain iski. Reilu vuosi sitten kaksi rosmoa yriti tunkeutua asuntoomme keskellä kirkasta päivää. Satuin olemaan kotosalla ja ryövärit pelästyivät ja lähtivät lipettiin. Ilman saalista.

Nyt olimme miehenpuolikkaan kanssa viettämässä perjantai-iltaa konsertissa Pink Floydia ja muutakin rytmimusiikkia klubissa kuunnellen. Mukavaa oli. Ne illat, jolloin me poistumme kotoamme iltaa jonnekin viettämään ovat kutakuinkin hyvin harvinaisia. Ilo loppui kuitenkin lyhyeen yöllä avainta lukkoon työntäessä. Ovi oli auki ja puun säleitä siellä täällä. Ovi oli väännetty jollain auki. Sisällä kotona laatikot ja komeroiden ovet olivat auki ja kamoja oli vedetty lattialle. Tietokoneet, miehen työ- ja meitin kotikoneet oli viety latausjohtoineen, Suomen puhelimet (joita ei aina jaksa mukanaan kantaa), minun korut ( ihanat lahjaksi saadut Kalevala korun Vanamot) olivat kadonneet laatikoista. Olivat vielä mokomat vieneet ulkoisen muistin, johon olin säilönyt vähintäänkin kolmen vuoden valokuvat. Olin siirtänyt ne sinne, jotta eivät turhaan käyttäisi koneen muistia ja olisivat tallessa, jos koneelle tapahtuu jotain. Nyt niitä kuvia ei enää ole. Minulla. Toivottavasti joku nauttii niistä.

Epämääräisen valikoidusti tavaraa oli viety. Kamera oli jätetty, kaikki pankkikortit ja passit olivat tallella, miehen työstä saatu 20-vuotiskultakellokin oli laatikossa. Vanha läppäri oli jätetty paikalleen, mutta uudempi taas viety.

Sen kaiken nähdessä tuli sellainen olo, että tämä ei voi olla totta. Tämä ei voi tapahtua meille taas. Se on mahdotonta. Ja että joku on taas ollut meidän asunnossa. Ilman meidän lupaa. Onneksi siivo ei kuitenkaan ollut ihan mahdoton ja tärkeimmät tavarat oli jätetty viemättä. Vakuutus korvaa menetyksen. Kuvia vaan ei korvaa mikään raha. Eikä tehtyä työtä, joka varastetaan.

Poliisi tuli tutkimaan ja kirjaamaan rötöksen kolmen aikaan yöllä. Aamulla sitten piti herätä aikaisin tilaamaan lukkoseppää, jotta saataisiin ovi lukittua. Lukko oli nimittäin irronnut rosvojen sisääntulossa. Silloin edellisen ryöstön jälkeen ovemme karmeja ja lukkoa "vahvistettiin", jotta täällaiset luvattomat sisääntulot vaikeutuisivat. Pah! Yön ajaksi laitoimme tuolikasan oven eteen, jotta se pysyisi kiinni. Ja jos joku yrittäisi sisään, kuulisimme sen aivan varmasti.

Nyt on lukko paikallaan. Lukkoseppä tulee ensi viikolla uudestaan korjaamaan oven ja lukon kunnolla. Lomaketta kadonneista tavaroista on täytetty. Onneksi kaikki kuitit löytyivät, joissa on sarjanumerot tallella. Miehen työkoneen mukana katosi paljon työtä. Valokuvia ei saa takaisin. Vaikka menetys on lähes pelkästään tavaraa, jonka voi hankkia uudestaan, on harmitus suuri. Joku on halunnut tulla kotiini tekemään pahaa.

Päivällä selvisi, että taloyhtiömme toisen talon kahteen asuntoon oli murtauduttu eilen samaisena perjantaina päivällä. Siellä ovet oli potkaistu sisään ja tavaraa myöskin viety. Poliisit olivat sielläkin käyneet vähän ennen kuin me lähdimme iltamenoihin. Me saimme vieraat sitten illalla. Olivatko samoja? Tuskin saadaan selville. Tässä kaupungissa tehdään asuntomurtoja monia päivittäin. Murtojen takana ovat useinmiten itäeurooppalaiset rikolliset, joita ilmeisen harvoin kuitenkaan saadaan kiinni.

Jamen, tämä taitaa olla kuitenkin tilastollisesti vähän enemmän kuin tavalliselle kaupunkiasujalle sattuu kotimurtoja. Emme jää odottamaan kolmatta. Pikkuhiljaa alan hivuttautumaan kohti Suomea. Vielä on aikaa ottaa uudet kuvat kaupungista ja tallentaa ne niin, että ne on monessa monessa varmassa paikassa.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Merirosvoja

Melkein voisi taivaan sinisestä väristä, keltaisesta auringosta ja lämpömittarista päätellä, että kevät on todellakin tullut. Lämmintä on ollut reilut kymmenen astetta. Enemmänkin siellä, missä ei tuule. Mutta kun melkein joka paikassa tuulee. Kovaa. Kevättrenssin napit on saanut napittaa kunnolla kiinni ja kaulaliinaa kiertää kaulan ympärille. Sitten taas suojaisilla paikoilla saa takkia napittaa auki ja kaulaliinaa löysätä. Niin että onko vaiko ei. Olen nähnyt myös tosi optimisteja balleriinoissaan ilman sukkia ja joitakin jopa shortseissa. Ilman sukkia.

Valkovuokkoja en ole vielä nähnyt, leivon lauluakaan en ole kuullut, mutta ravintoloiden ulkoterasseille ovat pöydät ilmestyneet ja niihin ihmiset. Joten ainakin yksi kevään merkki on täytetty.

Kuukausi sitten somalialaiset merirosvot kaappasivat tanskalaisen purjeveneen ja ottivat tanskalaisen perheen, vanhemmat ja heidän kolme lastaan vangeiksi. Mukana taisi olla myös perheen ystäväpariskunta. Perhe oli maailmanympäripurjehduksella ja oli varoituksista huolimatta päättänyt purjehtia Somalian rannikolle. Huonoin seurauksin.

Pari viikkoa sitten Somalian hallituksen joukot yrittivät pelastaa perheen, mutta epäonnistuivat siinä. Merirosvot tappoivat pelastajat ja uhkaavat tappaa perheen, jos samaa yritetään uudestaan.

Nyt merirosvot pyytävät 26,2 miljoonan kruunun (n, 3,5 milj. €) lunnaita. Perheellä ei tietenkään tällaisia rahoja ole. He ovat aikanaan ottaneet taloaan vastaan suuren lainan voidakseen toteuttaa suuren unelmansa. Nyt jotkut tahot puuhaavat keräyksen järjestämistä rahojen keräämiseksi.

Aikaisemmin merirosvot eivät ole ottaneet lapsia vangeikseen, mutta nyt sekin on muuttunut. Pelottavaa. Toivottavasti tämä kaappaus päättyy onnellisesti.

Iik! Viikonlopuksi luvataan lumisadetta. Tai räntää.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Suomalaista

Tämän päivän aamulehdessä Suomi oli ainakin kahdesti esillä. Tässä Business-osiossa kerrotaan, kuinka suomalainen asianajofirma Hannes Snellman aiheuttaa valtavaa rauhattomuutta tanskalaisissa firmoissa haalimalla joukkoonsa tanskalaisia huippujuristeja. Paremmilla palkoilla ja tehtävillä.

Toinen Suomeen liittyvä oli mainos, jota täkäläiset eivät varmaan edes tajua yhdistää meihin. Siinä nimittäin lääketehdas kertoo, että melkein 400 000 tanskalaista kärsii keuhkoahtaumataudista ja kuinka tärkeää taudin varhainen diagnosointi ja tupakanpolton lopettaminen on. Keuhkoahtaumatauti ei taida kuitenkaan olla mitenkään erityisen suomalaista, mutta tämän mainoksen piirretty henkilö paitsi yskii ja puhkuu suomeksi, myös sanoo selvällä suomen kielellä, että kunto vain on niin heikko...

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Fred og Frihed

Viikonloppu on hurahtanut mahtavasta kevätsäästä ja Picassosta nauttiessa. Lauantaina käveltiin "järvien" rannoilla. Niin kuin moni muukin kööpenhaminalainen. Nuo järvet on aikoinaan rakennettu vesisäiliöiksi, joista sai helposti vettä esim. tulipalojen sattuessa. Nyt palokunta kai saa sammutusvetensä muualta. Järvet ovat suosittu juoksu- ja kävelyreitti. Ja sinne myös heitetään kaikkea mahdollista. Lauantaina siellä näkyi kolme hienoa polkupyörää.

Sunnuntaina lähdimme sunnuntaiajelulle Louisianaan, modernin taiteen museoon, jonka nimi on Louisiana. Se sijaitsee parinkymmentä kilometriä pohjoiseen Kööpenhaminasta, Humlebaekissa, Öresundin rannalla.

Siellä on nyt erikoisnäyttelynä Picasso, Fred og Frihed, Rauha ja Vapaus. Näyttely on koottu yhteistyössä Liverpoolin Tate museon kanssa ja näissä töissä näkyy sosiaalinen, poliittinen, rauhaa rakastava ja yhteiskunnallinen Picasso. Hän sanoikin, että taiteilija on myös poliittinen olento, joka tarkkailee maailman kaikkia tapahtumia ja ottaa kantaa niihin, maalaukset eivät ole seinän koristuksia, vaan puolustus- tai hyökkäysaseita vihollista vastaan.

Näyttelyn maalaukset ottavat kantaa mm. II maailmansotaan, Algerian kansannousuun, naisten asemaan, Kuuban-kriisiin ja tietysti rauhaan kyyhkysineen.

Hieno ja puhutteleva näyttely.

" Ei tarvitse maalata miestä kiväärin kanssa - omena voi olla ihan yhtä vallankumouksellinen"

Nyt sitten ensi viikon haasteita kohti.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Michelinin tähtösiä

Keskiviikkona monessa täkäläisessäkin paikassa odotettiin jännittyneinä, että tuleeko niitä tähtiä vai meneekö. Tuli, ei tullut, meni eikä mennyt. Täällä on nyt yksi kahden tähden ravintola, 9 yhden tähden ja 6 Bib Gourmand tunnustuksen saanutta ravintolaa, siis sellaista, joissa hinta- laatusuhde on kohdillaan.

Noma, joka valittiin maailman parhaaksi ravintolaksi ja joka valmistaa pohjoismaista ruokaa pohjoismaisista raaka-aineista ei saanut kolmatta tähteään, vaikka sitä kovasti odotettiin. Pettymys oli valtava. Syitä etsittiin sieltä ja täältä. Yhdeksi jopa sanottiin se, ettei siellä ole valkoisia liinoja pöydillä. Tai liinoja ollenkaan.

Yhden yhden tähden ravintolan pitäjä väsyi tähteensä ja muutti ravintolansa formaattia hienostoravintolasta a la carte-ravintolaksi, jossa listalla on runsaasti vaihtoehtoja. Liinatkin poistettiin pöydiltä. Ja odotettiin, että tähti lähtisi. Mutta sepä pahus ei lähtenytkään. Pettymys sielläkin.

Täällä on kovasti kritisoitu sitä, että tähtösiä ei tänne Pohjolaan saada. Täällä ei ole yhtään kolmen tähden ravintolaa. Kööpenhamina on kuitenkin Pohjoismaiden (tai Skandinavian, johon Suomea ei lasketa mukaan) kulinaristinen pääkaupunki. Jos tähtien lukumäärää tuijotetaan.

Eipä ole helppoa olla Michelin ravintola. Vaatimukset ovat kovat ja koko ajan pitää olla hyvä, kaikilla tasoilla. Ruoka on varmasti todella hyvää, ensiluokkaisista aineksista tehty. Mutta esim. Nomaan olivat varauslistat viime syksynä kuukausiksi eteenpäin täynnä. Ja hintataso on kohtalaisen korkea.

Mutta meikäläiselläpä on vähintäänkin kolmen Michelin tähden ravintola. Edullinen. "Ravintolan" ruoat valmistetaan lähikaupan hyvistä ruoka-aineista, tanskalaisista jos mahdollista. Täällä on ongelmana se, ettei täällä ole samanlaista torikulttuuria kuin Suomessa, joten on tyytyminen marketraaka-aineisiin. Tuoretta lihaa saa kyllä erillisistä liha- ja kalakaupoista. Ja jos ostaa ruoka-aineita, joissa lukee ökologisk, voi ainakin kuvitella, että se on tuotettu ilman myrkkyjä.

Ja haa, nyt on SuperBrugsen-lähikauppaamme ilmestynyt Arlalta laktoositonta 0,5% maitoa. Niin että voi tehdä laktoositonta makaronilaatikkoa tai kalasoppaa. Mutta se onkin sitten ainoa laktoositon ruoka-aine, minkä olen täältä löytänyt.

"Ravintolassa" ei tosin tehdä ruokaa joka päivä, pääsääntöisesti viikonloppuisin. Miehenpuolisko on usein viikolla matkoilla tai syö töissä ( voileipiä tai viikonlopun jämiä) ja minä syön arkisin... viikonlopun jämiä. Ruokaa siis tulee tehtyä paljon. Tai niin kuin rakas poikani sanoi nuorempana, että äiti tekee ihan hyvää ruokaa, mutta harvoin... Tuo ei sitten tarkoita, etteikö lapsiraukkani olisi päivittäin myös kotona ruokaa saanut, vaikken sitä joka päivä tehnytkään:-) Olin nimittäin sellaisessa työpaikassa, josta saattoi ( tämä oli ennen tiukkoja EU-säädöksiä) ostaa ylijäänyttä lounasruokaa. Ihanaa emännän tekemää kotiruokaa. Ja minähän ostin. Ei elämää liian hankalaksi kannattanut tehdä, kun helpommallakin pääsi.

Tämä samainen poikani oli lapsena(kin) laiha(hko), vaikka söi hyvällä ruokahalulla kaikkea. Terveydenhoitaja häneltä kerran sitten koulussa kysyi, että tekeekö äiti hänelle ruokaa kotona. Ja tämä menee ja sanoo, että ei. No, ei tehnyt, kun kerran osti työpaikkansa ruokalasta... Rehellinen vastaus kylläkin. En saanut terveydenhoitajalta kuitenkaan noottia, että lapsen täytyy saada muutakin kuin kouluruokaa...

Jamen, niin kuin vanha sanonta sanoo, että "ei oo läheskää niin näläkä, ku välillä syöpi" pitää paikkansa. Mikä tulee todistettua. Joka päivä.




torstai 17. maaliskuuta 2011

Michael ja Susanne

Japanin uutiset ja tällä hetkellä eritoten ydinkatastrofi hallitsevat tietenkin uutisia. On mielenkiintoista seurata, miten lehdet kertovat tapahtumista. Aamulehdissä sanamuodot ovat hillitympiä: Ulkoministeriön mukaan on syytä välttää Tokion alueella oleskelua. Iltapäivälehdissä sama asia on ilmaistu, että Ulkoministeriön mukaan on paras paeta alueelta. Täälläkin ministeriö kehoittaa ihmisiä välttämään Japanin matkailua, mahdollisesti myös poistumaan maasta.

TV2:n toimittaja lähti sinne järistyksen jälkeen tekemään juttua katastrofista ja sen hoitamisesta. Ydinvoimalan räjähdysten jälkeen, jolloin kaikki toimittajat siirtyivät tsunamialueelta ydinvoimalan läheisyyteen raportoimaan ja saamaan parhaita mahdollisia kuvia ja haastatteluja, hän päätti kuitenkin palata takaisin Tanskaan. Hänellä on täällä pienet lapset ja keskusteltuaan vaimonsa kanssa hän teki tämän päätöksen. Paikallinen iltapäivälehti sitten kirjoitti, että hän pakeni ja pilasi TV2:n lähetykset. Hän itse kertoi, ettei hän ole koulutettu "sotakirjeenvaihtaja", joka olisi saanut valmiuksia olla jatkuvan uhan alla. Hän ei halunnut riskeerata omaa henkeään, itsensä eikä perheensä takia. Kutsukoot muut häntä "kyllingiksi" (kananpojaksi), pelkuriksi, hän pysyy päätöksensä takana. Ihailtavaa minusta.

Debitor Registret kertoi tänään, että Michael ja Susanne ovat nimiä, jotka useimmin putkahtavat esiin heidän rekisterissään. Ja siinä rekisterissä ovat ne, joilla on maksuvaikeuksia. Yleisin sukunimi on Jensen ja tavanomaisin ikä on 44 vuotta. Siinäpä on karkea kuva tanskalaisesta henkilöstä, joka ei saa raha-asioitaan hoidettua.

Tuohon on ihan tilastollinen selitys. Suurin osa henkilöistä, joilla on maksuvaikeuksia, on 35-45-vuotiaita. Heidän ikäistensä joukossa Michael ja Susanne ovat yleisimmät nimet. Jensen nyt taitaa olla yhtä yleinen täällä kuin Korhonen Suomessa. Neljänkympin iässä iso osa avieroista tapahtuu ja silloin menevät rahat ja kodit ja lapset jakoon. Ja monilla vaikeudet alkavat.

Myös Henrik, Kim, Jan ja Thomas, Pia, Tina, Charlotte ja Helle Jensen, Nielsen ja Hansen ovat hekin listautuneet tälle ehkei nyt niin halutulle listalle.

Brian nimelläkään ei täällä ole kovin korkeaa statusta. Kuulema puolet Tanskan vankiloissa olevista miehistä on nimeltään Brian. Liekö urbaani taru vai onko ihan tilastollinen totuus...

Puha, ulkona maa on nyt valkeana. Märkänä sellaisena. Pieni takaisku kevään etenemisessä.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Terapiakävelyä

Ihanassa sunnuntain auringonpaisteessa kävellessä oli vaikea käsittää, että toisella puolella maailmaa yritetään selvitä katastrofista, yritetään löytää kadonneita perheenjäseniä, yritetään selvitä arjesta kaaoksen keskellä, pelon keskellä, uusien uhkien keskellä. Jossain uutisessa pelastunut nainen sanoi, että hän selvisi hengissä, mutta hän ei tiedä, onko se hyvä vai huono asia.

Arki täällä jatkuu normaalina. Mennään töihin, tehdään ruokaa, nukutaan, käydään lenkillä. TV:stä näemme uudestaan ja uudestaan järkyttäviä kuvia tapahtuneesta, ahdistuneista ja epätoivoisista ihmisistä, mutta onneksi myös onnesta itkevistä, jotka ovat löytäneet perheenjäsenensä elossa. Ajatukset ovat siellä.

Uudet uutiset työntävät vanhoja taka-alalle. Japanin tapahtumat peittivät alleen Libyan. Sielläkin kuolee ihmisiä, ihmiset menettävät perheenjäseniään, elävät pelossa ja ahdistuksessa tietämättä minkälainen tulevaisuus on edessä. Nytkin Gaddafi joukkoineen on hyökkäämässä johonkin kaupunkiin. Ajatukset ovat sielläkin.

Paikallisissa uutisissa kerrotaan, kuinka viikon aikana Kööpenhaminassa on ollut kolme ampumisvälikohtausta, joissa osallisina on ollut nuoria miehiä. Viimeisin tapahtui tänä iltana. Jengit ovat aktivoituneet taas. Viikonloppuna puukotettiin parikymppinen mies kuoliaaksi keskellä katua. Viikko sitten äiti tappoi lapsensa ja itsensä. Vähän aikaa sitten isä tappoi kaksi lastaan ja yritti tappaa itsensä. Mikä ihme tätä yhteiskuntaa täällä ja maailmaa vaivaa? Miksi uutinen on useinmiten ikävä ja ahdistava? Onko positiivinen asia uutinen lainkaan?

Alunperin ei ollut tarkoitus olla näin synkkä. Katsoin juuri nimittäin uutisia ja siellä tosiaan oli vain ikäviä ja surullisia uutisia. Onneksi maailmassa tapahtuu mukaviakin asioita. Niin kuin... niin... lapsia syntyy, ihmiset parantuvat, löytävät töitä ja ystäviä. Asioita, joita tapahtuu meidän arkielämässä. Tässä suuressa universaalissa mittakaavassa oma arkemme ei ole niin kovin iso, mutta meidän omassa universumissa se on valtava. Pidetään hyvää huolta siitä. Ja itsestämme.

Luin artikkelin, missä kerrottiin, että kävely on huippujuttu. Se kasvattaa jotain aivojen osaa, joka on tärkeä osa muistamisessa. Se myös lisää tietyn proteiinin tuottamista. Proteiinilla on oma osuutensa uusien asioiden oppimisessa ja muistamisessa. Reippaahkossa kävelyssä keho kuormittuu, aivot saavat happea, mieli virkistyy. Ajatukset juoksevat/virtaavat, joskus löytyy jopa ratkaisu moniin ongelmiin. Kävellessä voi ihailla kaupunkia, metsää, luontoa, katsella ihmisiä, kuvitella ja haaveilla. Jokaisen lenkin jälkeen pää on kirkkaampi. Jopa sateisen lenkin jälkeen. Saappaat jalkaan ja sadetakki päälle. Kävely on kivaa.

Sunnuntaina terapiakävelimme kaupunkiin brunchille Kalaset-nimiseen ravintolaan, jossa jokainen pöytä ja tuoli on erilainen. Mikä mistäkin hankittu. Ruoka oli hyvää ja sitä oli runsaasti. Listalla oli myös kasvisvaihtoehtoja. Suosittu paikka, johon joutui ainakin sunnuntaina jonottamaan, mutta ei ihan mahdottoman kauaa. Jos joskus Kööpenhaminaan tulette, kannattaa kokeilla. Kalaset, Vendersgade 16, Nørreportin aseman lähellä.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Ruisleipää ja silliä, terveysruokaa

On se onni, että on aina Suomessa käydessä tullut raahattua tänne Nalle-ruishiutaleita. Aamupuuroa varten. Niitä kun ei täältä löydy. Heti tuolta sillan ja salmen toiselta puolelta, Malmöstä niitä löytyisi, mutta eipähän ole tullut sinne kovin montaa kertaa ajettua.

Onni siksi, että juuri julkaistussa suuressa tanskalaisessa tutkimuksessa, jonka Kräftens Bekämpelse, tanskalainen syöpäsäätiö suoritti, todettiin, että nyt kannattaa jättää pastat, intialaiset pöperöt, sushit ja muut herkut vähemmälle ja keskittyä pohjoismaisiin ruoka-aineisiin. Jos haluaa elää kauemmin.

Tutkimuksessa seurattiin 12 vuoden ajan yli 50 000 tanskalaista miestä ja naista ja heidän ruokailuaan. Ja todettiin, että heillä, jotka söivät runsaasti pohjoismaisia ruoka-aineita, erityisesti seuraavia kuutta: ruisleipää, kalaa, kaalia, kaurahiutaleita, juureksia ja hedelmiä, niin kuin omenoita ja päärynöitä, on suurempi todennäköisyys elää pidempään kuin niillä, jotka elivät pastalla ja valkealla leivällä.

Ruisleivän todettiin olevan ehkä terveellisintä, mitä on olemassa. Se olisi hyvää, mutta täällä kaikki valmisleivät on niin armottoman suolaisia. Siksi nuo suomalaiset ruishiutaleet ja niistä tehty aamupuuro ilman suolaa on ehtaa tavaraa. Kaurapuurokin on ... ihan ok, mutta jotenkin lapsuudessa saatu yliannostus on vienyt suurimmat kaurapuurohalut.

Täällä ylipaino alkaa olla myös suuri ongelma. Tutkija ehdottikin, että kun ihmisiä on vaikea saada vähentämään syömistään, niin heitä voi kehoittaa epäterveellisen ruoan sijasta ottamaan kunnon palasen ruisleipää ja laittamaan vaikkapa silliä päälle!!!! Te ette uskokaan, miten paljon suolaa täällä syödään. Verenpaine ainakin pysyy korkealla.

Tämä tutkimus keskittyi pelkästään elinikään, ei ruuan terveysvaikutuksiin. Nyt he sitten jatkossa aikovat tehdä uuden tutkimuksen, jossa keskitytään näiden ruoka-aineiden terveysvaikutuksiin ja mahdollisiin syöpää ehkäiseviin vaikutuksiin. Soittaisivat vain Suomeen "Ruisleipä- ja ruispuuroinstituuttin". Siellä voisivat kymmenien vuosien tutkimusten jälkeen kertoa rukiin terveysvaikutuksista. Ruisleipä rules!

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Tänään, huomenna

Täälläkin seurataan järkyttyneinä Japanin järistyksen ja tsunamin tuhoja. Vielä on monta siellä olevaa tanskalaista tavoittamatta. Toivottavasti ovat kuitenkin turvassa.

Täällä Pohjolassa on turvallista elää. Luonnonolosuhteiden suhteen. Vanha manner ei järise, tulivuoret eivät purkaudu ( paitsi Islannissa, tietenkin), pyörremyrskyt eivät tee tuhojaan. Joskus voi sataa rankastikin, mutta ihan hirveän tuhoisia tulvia ei tule, joskus myrskyää, niin että katot lentelevät, joskus on kylmää ja joskus kuumaa, mutta ei kuitenkaan kuukausi- tai vuosikaupalla.

Mutta muita uhkia on. Täällä Tanskassa on koko ajan terroriuhka päällä, jengiampumisia tapahtuu niitäkin vähän väliä. Elämästä ei koskaan tiedä. Mutta ei auta pelätä. Asioita tapahtuu meistä riippumatta. Eletään ja nautitaan elämästä nyt, huomisesta ei koskaan tiedä. Ja istutetaan se omenapuu juuri tänään. Tulevaisuuttakin voi ajatella ja suunnitella.

Voimia kaikille Japanissa asuville ja oleville! Ja meille muillekin!


torstai 10. maaliskuuta 2011

Go´Aften

Täällä on TV:ssä useita tanskalaisia kanavia. DR1 ja DR2 ovat ei-kaupallisia niin kuin YLE Suomessa. Sitten on lukuisia kaupallisia kanavia. TV2 on yksi niistä. Se lähettää arkiaamuisin Go´Morgen- (Huomenta Tans...) ja iltaisin G0 Aften-ohjelmia. Niissä käsitellään asioita hyvin laidasta laitaan, politiikkaa, ajankohtaisia asioita, ruokaa, muotia, paljon säätä ( säämies tai -nainen on koko ajan mukana kuvioissa), elokuvia, perhettä, terveyttä, siis aivan kaikkea mahdollista ja joskus mahdotontakin. Uutisia tulee puolen tunnin välein.

Yksi minun mielestäni mahdoton asia oli, kun ohjelmassa haastateltiin naista, jolle oli tehty viisi rintojen suurennusleikkausta, niin että hänen rintansa olivat kuulema Pohjoismaiden suurimmat. Oli hänellä vähän huuliakin suurenneltu. Eivät toimittajat sentään ihastelleet naisen povea, vaan ihmettelivät, että miksi, mikä sai hänet tekemään niin. Hän vain koulussa lattarintaisena päätti, että joskus hänellä on rinnat. Ja nyt todella on... ja huulet myös... Niin että tällä tasolla joskus mennään. Mutta joskus on todella mielenkiintoisia haastateltavana. Aamulla aamutoimia tehdessä on mukava toisella silmällä seurata ja toisella korvalla kuunnella ohjelmaa. Asiat eivät ole liian vaikeita ja niitä on joskus jopa helppo ymmärtää.

No, tämä oli esipuhetta ja aasinsiltaa Go´Aften-ohjelman suorittamaan tutkimukseen, jossa tanskalaiselta tutkimusjoukolta kysyttiin, että mikä työkavereissa ärsyttää. Kuinka vakavaa journalismia se on, saa jokainen itse päättää. Mutta ohjelmaan oli kutsuttu työpsykologi kommentoimaan ja antamaan vinkkejä, miten näihin mahdollisiin ongelmiin voitaisiin työpaikoilla paneutua. Eli siis seuraavat asiat ärsyttävät työkaverissa ja nimenomaan tässä järjestyksessä:

1. Selän takana puhuminen.
Pahaa puhuminen arvatenkin ja ärsytti enemmän miehiä kuin naisia.

2. Yksin kunnian ottaminen tehdystä työstä.

3. Pomon mielistely.

4. Hieltä haiseminen ja pahan hajuinen hengitys.

5. Omista yksityisasioista jutustelu.

6. Sairaana töihin tuleminen.

7. Liian kovalla äänellä puhuminen puhelimessa.

8. Turhien E-mailien lähettäminen.

9. Tietokoneen liian kovaääninen näpyttely.

10. Ja lopuksi liian ahkera työnteko.

Onhan tuossa meikäläistäkin ärsyttäviä juttuja. Mutta että liian ahkera työntekokin. Täällä puhutaan paljon sellaisesta Jantelov´ista (Janten laista), jonka tanskalainen kirjailija Aksel Sandemose 1930-luvulla toi esille kirjoittamassaan kirjassa Pakolainen ylittää jälkensä. Kirja kertoo pienestä ahdasmielisestä kylästä, jossa jokainen vähänkin erilainen pakotettiin oikeaan muottiin. Kirjan julkistamisen jälkeen Sandemosen kotikyläläiset suuttuivat hänelle, koska tämä heidän mielestään kirjoitti juuri heidän kylästään. Niin kyllä sanoi monen muunkin pienen kylän asukas. Episodin päätteeksi Sandemose muutti Norjaan, vaihtoi nimensä, opetteli norjan kielen ja kirjoitti siitä lähtien vain norjaksi.

No joka tapauksessa, tässä Janten laissa sanotaan, että kenenkään on turha kuvitellakaan olevansa jotain, että älköön kukaan luulko olevansa enemmän kuin me, tietävänsä enemmän kuin me, olevansa parempi tai viisaampi kuin me, että kelpaa johonkin jne. Niin että miten ärsyttävää onkaan, jos joku tekee töitä ahkerammin ja enemmän kuin me. Yrittääkö se olla parempi kuin me?

Joskus olen kyllä ihmetellyt kuunnellessani miehenpuoliskon tietokoneen näpyttelyä (sillä sen tosiaan kuulee...), että yrittääkö hän lyödä sormensa näppäimien läpi. Onko tuo tietokoneen näppäimien kovaääninen hakkaaminen jotenkin miehinen juttu vai teemmekö me naisetkin sitä? Ei, ei se ärsytä, ihmetyttää vain. Eikä liity mitenkään Janten lakiin.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Skandaalirouvia

Tänään Kansainvälisenä Naistenpäivänä joutui tanskalainen Birthe Rønn Hornbech, integraatio- ja kirkkoministeri eroamaan. Täällä asuu ns. "maattomia", statsløse, valtiottomia, jotka eivät siis ole minkään maan kansalaisia, palestiinalaisia, jotka ovat hakeneet Tanskan kansalaisuutta, sitä kuitenkaan saamatta. Tämä on on ollut YK:n oikeuksien vastaista. Ja Tanska on sentään ollut perustamassa järjestöä.

Näiltä maattomilta on siis evätty kansalaisuus, heillä ei näin ollen ole ollut lainkaan esim. passia. Kaikki sai alkunsa jo kymmenisen vuotta sitten edellisten hallitusten aikaan ja on jatkunut tähän asti. Laittomasti. Vuonna 2008 asiantuntijat sanoivat Birthe Rønn Hornbechille , että käytäntö on laiton, mutta hän sanoi, että jatketaan vanhaan malliin. Juristina hänen olisi pitänyt kyllä tietää, mikä on laillista ja mikä ei. Ja vasta nyt asiaan on puututtu.

Alkuun ministeri ei muistanut, löytänyt asiaa koskevia papereita, syytti edellistä integraatioministeriä, joka myöskään ei muistanut eikä löytänyt asiaan kuuluvia papereita, syytti asiantuntijoita ja kaikkia mahdollisia instansseja.

Birtheä on myös arvosteltu siitä, että hän on ylenkatsonut toimittajia. Hän on paukutellut ovia, jättänyt vastaamatta kysymyksiin, sulkenut mikrofoninsa jossain tilaisuudessa, kun hänestä kysymykset ovat aina niitä samoja ja ärsyttäviä. Kyllähän tuollaisella käytöksellä joutuu median hampaisiin. Ja tässä sitä nyt ollaan. Erotettuna.

Joitakin kuukausia sitten kerrottiin Afganistanista paenneesta nuoresta miehestä, joka on asunut täällä jo vuosia. On käynyt koulunsa täällä ja osaa tanskaa täydellisesti. Täällähän kerätään pisteitä kansalaisuutta varten. Niitä saa kielikokeesta, koulutuksesta, yhtäjaksoisesta työskentelystä, vapaaehtoistyöstä. Hän on ollut tanskalaisten joukkojen tulkkina Afganistanissa ja oli taas lähdössä sinne. Juuri ennen lähtöä hänelle tuli ilmoitus, että kansalaisuushakemus on hylätty. Edessä olisi maastakarkotus. Häneltä puuttui 15 pistettä, jotka hän ministeriöltä saamansa kirjeen mukaan olisi voinut hankkia esim. toimimalla lasten jalkapallojoukkueen valmentajana tai tekemällä jotain muuta vapaaehtoistyötä. Tanskalaisten joukkojen tulkin hommaa ei laskettu miksikään. No, onneksi juttu päättyi hyvin. Mutta sekin vasta median puuttumisen jälkeen.

Maahanmuuttajien asiat ovat kovasti tapetilla ja aiheuttavat keskustelua puoleen ja toiseen. Vaalit ovat tulossa. Täällä on ghettoja, joissa suuri osa asukkaista on maahanmuuttajia, työttömyys- ja rikollisuusaste heidän keskuudessaan on korkea. Ongelmia on, mutta on myös paljon niitä, jotka ovat integroituneet yhteiskuntaan ja kokevat olonsa hyviksi. Osa tanskalaisista on sitä mieltä, että maahanmuuttajat ovat hyvä asia ja osa taas toivottaa heidät sinne, mistä tulivatkin. Ja nyt, kun puhutaan maahanmuuttajista, ei puhutakaan valkoisista, vaan aina värillisistä. Niin, missä meillä on oikeus asua?

Paitsi Birthen eroskandaali, on Kööpenhaminan Yliopistossakin tullut julki suuri skandaali. Nuori ja kaunis aivotutkija Milena Penkowa joutui hänkin eroamaan virastaan. Tämän juhlitun ja arvostetun aivoprofessorin tutkimustulokset ovatkin väärennettyjä. Jokaista tutkimusta varten tarvitsee tehdä ilmeisesti tietty määrä kokeita, joita ei oikeasti ole tehty, mutta jotka sitten tutkimustuloksissa onkin suoritettu kaikki.

Hän on vastaanottanut apurahoja, joiden ehtona on ollut, että ne käytetään pelkästään kokeisiin ja koe-eläimiin, mutta ne ovatkin sitten menneet matkoihin ja ravintolasyömisiin.

Hän sai tutkimustyöstään arvostetun yliopistopalkinnon (rahaa), jonka yliopisto haluaa nyt takaisin.

Ja hän yritti sälyttää syyn "tutkimusvirheistä" jonkun assistentinsa niskoille.

Tämä kaikki on kuin jostain elokuvasta. Kaunis ja nuori aivoprofessori, joka ajaa punaisella urheiluautolla. Kiistää syytteet, mutta on kuitenkin maksanut osan rahoista jo takaisin ja hyväksyy tuomionsa kavalluksesta...

Kylläpäs täksi Naistenpäiväksi sattui ikäviä skandaaleja ja eroja enemmän kuin tarpeeksi. Juuri uutisissa kerrottiin, että opetusministeri Tina Nedergaard eroaa hänkin. Henkilökohtaisista syistä kylläkin. Reilun vuoden pesti on ollut kuulema kova ja tuulinen. Koululla ei mene täällä hyvin ja sitä ei parantanut hänen ja hallituksen suunnitelmat kasvattaa luokkakokoja yli 28 oppilaan.

Mutta mukavaa päivää, niin naisten kuin miestenkin, meille kaikille!

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Odotusta

Siis siitä huomaa, että ihminen vanhenee, kun se alkaa puhua säästä. Koko ajan. Vaikka täällä siitä puhuvat kaikki. Koko ajan. Kun ei enää jaksaisi talvea ja kylmää. Haluaisi aurinkoa ja lämmintä.

Lehdessä oli juttu siitä, mitkä ovat kevään neljä merkkiä. Ne kun toteutuvat, on sitten kevät.

Vaikka näitä lumikelloja, tanskaksi vintergæk, jo näkeekin, voivat ensimmäiset niistä kukkia jo tammikuussa. Eivät ole siis kevätkukkia. Täällä.

Näitä talventähtiä, erantis, ruotsiksi vintergäck, näkee nyt valtavasti. Mutta eivät nekään kuulema kevättä tee. Tässä meikäläinen on ollut kielissä ihan sekaisin, kun tuo lumikello on tanskaksi siis vintergæk ja tämä talventähti ruotsiksi vintergäck, eivätkä ne ole lainkaan sama kasvi.

Vasta kun valkovuokot, tanskaksi anemone, kukkivat, voidaan kuvitella kevään saapuneen. Viime vuonna se tapahtui huhtikuussa.

Meillä sanotaan, että kuu kiurusta kesään... Kiurun eli leivosen laulu on täällä kevään äänimerkki. Ei ole kuulunut. Odottavat kuulema eteläisessä Tanskassa merkkiä lämpimästä ilmasta. Tältä se kuulostaa, jos ette muista.

Se, että Nyhavnin ravintoloiden ja muidenkin pöydät nostetaan ulos ja ihmiset asettuvat niihin syömään ja juomaan, on sitten sellainen urbaani keväänmerkki. Sunnuntaina oli jo muutama pöytä esillä ja ne tietysti väkeä täynnä. Tuuli kyllä sen verran, että käsineet olisi saanut olla käsissä syödessä. Ravintolat vähän avittavat antamalla peitot, viltit lämmikkeeksi. Tuo ylläoleva kuva on viime vuoden huhtikuun lopulta, niin että vielä ei olla noin keväisissä tunnelmissa.

Ja lopuksi, kun päivän keskilämpötila on plussan puolella, on kevät, forår, vihdoin saapunut. Keskimääräisesti se tapahtuu kevätpäiväntasauksen aikoihin, mutta nyt kuulema voi mennä pari viikkoa pitempääkin, kun meri on niin kylmä. Kylmä tosiaan. Täällä on kanavat ja järvet vielä jäässä. Tuonkin Rosenborgin linnan vallihaudan jäällä sorsat iloisesti tepastelivat ja luistelivat. Eli vielä joudumme odottamaan. Nytkin meitä kehoitetaan nauttimaan näiden muutaman päivän auringonpaisteesta, koska loppuviikosta on luvassa kylmää, sadetta ja räntää...

Jos kevät on tanskaksi forår, niin syksy on sitten efterår. On on.

Betonimylläri

Kevät tulee sittenkin. Aurinko on paistanut mahtavasti ja lämpömittari näyttää lämpöasteita. Ikkunasta ulos katsoessa tekee mieli kaivaa kevättakki esille ja lähteä ulos. Onneksi on elänyt sen verran kauan, että tietää, että tuo kaikki voi olla pettävää. Ja onkin. Ulkona on hyytävä tuuli. Suojaisissa paikoissa on ihanan lämmintä ja aurinko suorastaan polttaa mustaa toppatakkia, mutta tuulisilla paikoilla saa kääriä kaulaliinaa tiukemmin kaulan ypärille ja vetää pipoa korville.

Mutta suojaisissa paikoissa on kuitenkin sen verran lämmintä, että kevätkukat puskee esiin. Ja puut kukkivat. Kyllä se sieltä.

Kasvitieteellisessa puutarhassa miehenpuolikkaan kanssa kävellessämme sattui (ei nyt oikeesti sattunut) silmiimme hauskat betoniset "suojaruukut" tai paremminkin -kaukalot. Hauskan näköiset ja helppo tehdä.

Siellä näyttää sisällä olevan muoviset kaukalot, joiden ympärille on laitettu kanaverkkoa tueksi. Sitten vaan betonia päälle silleen hyvin rouheesti. Ja hauskalta näyttää.

Taidanpa myöhemmin keväällä käydä ostamassa halvat muovikaukalot, verkkoa ja valmisbetonipussin tai pusseja ja ryhtyä betonimylläriksi.