7 miljardia

Tänään lokakuun viimeisenä vuonna 2011 jonnekin päin maailmaa syntyi maailman 7. miljardis  (näyttää ihan ulkomaankieleltä, liekö edes oikein) ihminen. Jonnekin. Todennäköisimmin Afrikkaan, Aasiaan. Kukaan valtiovallan edustaja ei tainnut olla kukkapuskan ja onnittelushekin ja -kortin kanssa onnittelemassa. Ja kuulema, kun tämä tänään syntynyt täyttää neljätoista vuotta, meitä on jo kahdeksan miljardia.

Vuosi sitten jäin koukkuun englantilaiseen pukudraama Downton Abbey ´hin ( ja mitenkähän tuohonkin genetiivin laittaa...). Ihmissuhteita ja draamaa kartanon ylä- ja alakerrassa. Nyt on toinen tuotantokausi sitten alkanut, eletään ensimmäisen maailmansodan aikoja. Ei näytetä vielä Suomessa, mutta Ruotsissa. SVT1 esittää sarjaa sunnuntaisin. Hyvä, hyvä.

Golfin pelaamisen tarkoitus

Veikka Veljenpoika, joka ei niin kauheasti perusta valmentajista, keksi itselleen nyt hyvän valmentajavapaan harrastuksen. Golfin. Siinä kun ei hänen mukaansa tarvitse tehdä muuta kuin saada pallo sinne reikään. Periaate on ihan oikea.

Ostinpa, kun kaupassa oli valtava keko keskellä käytävää, Annan pipareita. Nyt niitä täytyy sitten käydä napsimassa koko ajan. Meikäläisen piparikohtuus on vuoden piparipaaston jälkeen kadonnut jonnekin...

Kesäaika

Kesä on nyt sitten loppu. Huomenna olemme siirtyneet jo takaisin normaaliaikaan tai talviaikaan. Tilastojen mukaan täällä Etelä-Suomessa terminen talvi alkaa siinä marraskuun puolivälissä. Siis ihan kohta. Ja nyt ei sitten oikein tiedä, onko mukava nauttia näistä lämpimistä syyspäivistä vai haluaisiko jo pukea ylleen vähän lämpimämmän talvitakkinsa pikkupikku pakkasessa.

Vielä viimeisintä kesäaikaa muistellessa muutama kuva Pietarsaaresta ja Luodon vesiltä.

Äiti

Tytöt aivan ilmiselvästi suunnittelivat jotain kivaa, mihin tarvittiin lupa. Kotoa. Toinen huokaisi ja sanoi: "Meidän äidille ei sitten ainakaan kannata soittaa. Se sanoo kaikkeen EI."

Kohteliaisuus?

Tänään seitsenvuotias tarttui käteeni ja sanoi ihmetellen: " Kuinka sinun käsi on noin pehmeä, vaikka olet niin vanha?" Tiskikone? Siivouslaiskuus? Käsirasva?

Aamu

 Aamulla oli herätys puoli viideltä. Vähän liian aikaisin, vaikka aamuista pidänkin. Varsinkin, kun illalla vielä jumittui katsomaan elokuvaa, joka loppui puolilta öin. Kannattiko? Tuskinpa vain. Miehen aamukone Stockholmiin lähti vähän ennen seitsemää. Tukholma on siitä mukavan lähellä, että sinne ehtii lentää aamulla ja on silti aikaisin vielä töissäkin. Moni muukin näytti lentävän töihin. Onneksi oma työmatka on lyhyempi.

Aamut ovat päivän parasta aikaa. Kun jo vähän valostuu, mutta ei ihan vielä ole täysin kirkasta. Arkisin sitä ei enää ehdi kotona kokea, mutta viikonloppuisin se on sellainen hemmotteluhetki. Saa lukea aamun lehdet ja nauttia kupin kahvia. Rauhassa. Ja koko päivä on vielä edessä.

Siilit ovat jo taitaneet kaivautua talvipesiinsä. Varoituskyltit ovat kyllä tarpeen.

Pihalla

Puut on verkotettu, havunneulaset haravoitu. Lehtiä meidän puutarhaan tulee ainoastaan muutama omasta omenapuusta ja loput aidan takana olevasta koivusta. Ei paljoa. Pihan männyt ovat suurimmat roskaajat. Neulaskasat odottavat. Huomenna...

Piha näyttää alakuloiselta. Johtunee harmaasta ja sateisesta säästä. Nyt, kun aurinko pilkistelee, on se taas piristynyt. Ihana aurinko.

Jotkut eivät halua vielä luovuttaa. Uutta puskee esiin kaikesta sateesta, kylmyydestä ja pimeydestä huolimatta.

Kaneli ja Kirsikka

Nyt pitäisi suojata uudet Punakaneli ja Alba (vai mikä se nyt oli ) ja vanha Kaneli ja Kirsikka jänisverkolla talven varalle. Viime talvena vanhat puut oli hienosti suojattu verkolla, mutta lunta oli niin paljon, eikä verkon ulkopuolella oltu tallottu lunta maahan, että joku nälkäinen jänisraukka päässyt jyrsimään Kanelin kuorta. Kyllähän jäniksetkin ruokaa tarvitsevat, mutta ei mielellään meidän puusta. Puu sai keväällä jyrsittyjen paikkojen päälle suoja-ainetta ja selvisi. Syksyllä saimme sadoksi kaksi omenaa. Punaista, kaunista ja maukasta. Nyt pitäisi varmistaa, etteivät ainakaan jänikset tule tulevia suuria omenasatoja tuhoamaan.

Omenaguruni huokaisi, kun kuuli, että olin taas hankkinut pieneen puutarhaamme Kanelin. Ne kuulema kasvavat ISOIKSI. Niin, että tulevaisuudessa puutarhamme on pelkkää omenapuumetsää ( = kolme puuta ), jossa me eläkeläisinä istumme niiden alla keinussa ja riippumatoissa ja nautimme iltapäiväkahvit ja omien puiden omenista puristettua omenamehua.

Maistakaapa ahvenanmaalaista Grannas ´in tuorepuristettua omenamehua. Hyvää. Saa ainakin Citymarketista. Niitä suuria omenasatoja odotellessa.

Sovinto

 Huomasin lehdestä, että Pernilla Augustin ohjaama Susanna Alakosken kirjaan Sikalat (Svinalängorna) perustuva elokuva Sovinto (Svinalängorna) sai Pohjoismaiden neuvoston tämän vuoden elokuvapalkinnon. Samainen filmihän on myös muistaakseni Ruotsin Oscar-elokuvaehdokas.

Viime keväänä, ennen Suomeen muuttoani, kävin katsomassa elokuvan ennakkonäytöksen Kööpenhaminassa. Vaikuttava, puhutteleva, raju elokuva suomalaisesta perheestä onnea ja rikkautta etsimässä 70-luvun Ruotsissa, vanhempien alkoholismista ja kyvyttömyydesta hoitaa perhettä, mutta myös muutamista onnen hetkistä, läheisyydestä Leena-tytön silmin nähtynä.

Elokuvassa aikuinen Leena ( Noomi Rapace) kohtaa sairaan äitinsä ( Outi Mäenpää) vuosien jälkeen, käy läpi lapsuuttaan Ystadissa, syyttää ja vihaa ja ...

Elokuva on  raju kokemus, näyttelijät hyviä. Erityisesti Tehilla Blad, joka esitti Leenaa lapsena, ja Outi Mäenpää ja Ville Virtanen isänä olivat todella vaikuttavia, aitoja. 


Elokuvan jälkeen Pernilla August yllättäen astui valkokankaan eteen kukitettavaksi ja haastateltavaksi. Tämä elokuva on hänen esikoisohjauksensa. Hän halusi ehdottomasti ohjata elokuvan Alakosken kirjasta luettuaan sen. Outi Mäenpäätä ja Ville Virtasta hän kehui kovasti ja sanoi, että näissä suomalaisissa näyttelijöissä on  enemmän temperamenttia ja särmää kuin ruotsalaisissa kollegoissaan...


Lukekaa ja katsokaa, jos mahdollista.

Mange hilsner fra København

Terveisiä Kööpenhaminasta, jossa vielä oli loppukesäistä ja vihreää. Aurinkoista ja kaunista.

Mutta myös syksyisen punaista siellä vihreän keskellä.

   

Persiillään

 Yö taisi olla tämän syksyn toinen pakkasyö. Aamulla huomasin sen, kun hipsin crocseissa ja pupupyjamahousuissa hakemaan aamun lehtiä postilaatikolta. Puinen terassi oli iltaisen sateen jälkeen jäätynyt liukkaaksi kuin curlingrata, eikä kuluneet muovikengät pitäneet pätkääkään. Persiilleenhän siinä lennettiin. Avaimet lensivät ja putosivat terassin rakosesta sinne jonnekin. Onneksi ei sentään pahempaa sattunut. Saldoksi tuli märät housut ja hellä takapuoli.

Olisi siitä tietysti pitänyt jotain oppia. Niin kuin sen, että pakkasesta seuraa yleensä automaattisesti jäätynyt auton ikkuna. Kun töihin lähtee sillä lailla, että on laskenut kohtalaisen tarkkaan, kuinka kauan matka kestää autolla ja töissä ehtii heittää takin naulakkoon ja kiirehtiä luokkaan, niin umpijäässä oleva autonikkuna meinasi aiheuttaa pienen paniikin. Miten se jää onkin niin tiukassa, ettei sitä tahdo saada pois. Ja tietysti se tehoskraba oli jossain muualla kuin autossa. Hyvässä tallessa tietysti.

Metsäretki  hiljaisessa ja raikkaassa metsässä oli päivän kohokohta. Nyt ei ollut enää kiirettä.

Nyt olen tässä siirtänyt siivoamista päivästä seuraavaan. Tänäänkin piti. Vielä eilen (jolloin siirsin sen siis tähän päivään) tuntui, että tänään se onnistuu, energiaa riittää ja ennen kaikkea halua. Kyllä pitäisi jo tässä iässä tietää, että siivoamishalua harvemmin on. Jos voisin, niin siivoaisin aamuisin. Silloin jaksan. Mutta kun en ehdi. Työpäivän jälkeen en enää jaksa. Viikonloppuja nyt en ainakaan halua käyttää siivoamiseen, silloin tehdään jotain ihan muuta. Paljon mukavampia asioita. Niin että tässä on aikamoinen ongelma ratkaistavaksi. Ja tiedän, ettei se ratkea koskaan.

Yksi aamu heräsin ennen kellon soittoa. Herään aamuisin kuudelta. Katsoin kelloa ja ajattelin, että eipä kannata vajaaksi puoleksi tunniksi enää nukahtaa, kun on näin pirteä olo. Menin suihkuun, keitin kahvit, söin aamupalan. Katsoin kelloa. Vähän yli viisi. Olisi kannattanut katsoa herätyskellosta minuuttiviisarin lisäksi myös tuntiviisaria. Sinä aamuna kaivoin imurin esille kuudelta.

Mutta kun ei tänään, niin ehkä jo huomenna siivotaan. Ehkä.

Kesällä Korkeasaaressa

 Pitkästä aikaa tuli kesällä käytyä Korkeasaaressa.  Monenmoisia eläimiä tuli nähtyä. Monenmoisissa puuhissa. Haukottelemassa.

                                                                     Vilvoittelemassa.

Paras ja kiinnostavin oli kuitenkin betonimylly. Olihan sekin aidan takana. Siitä ei ollut kiire mihinkään. Sanoja ei tarvittu. Katse oli tiiviisti kiinnittynyt siihen. Eikä siinä tarvinnut seistä edes yksin. Vieressä seisoi ja katsoa tapitti toinen samanlainen samankokoinen. Kumpaakohan näistä se nyt mahtaakaan kiinnostaa...?

Kevättä ja krookuksia odotellessa

 Nyt tuntuu tosi mukavalta lämmitellä takan lämmössä. Katsella valoa ja kuunnella ritinää ja huminaa. Unettaa. Mikä ihme näissä maanantain vastaisissa öissä oikein on, kun unet tuppaavat jäämään aina silloin lyhyiksi, vaikka kuinka menee aikaisin nukkumaan. Päivän kulkee pää sumussa. Onneksi illalla sitten nukuttaa. Aikaisin.

Istuttelin eilen kukkasipuleita pitkin pihaa. Puiden juurelle, seinän vierustalle, sinne ja tänne. Kohta ne taas yllättävät ja puskevat esiin. Kohta. Sitä ennen kuitenkin ihan jotain muuta. Tällä hetkellä vesisadetta, mutta myös lämmintä takkatulta.

Nyt se alkaa

Tämän kauden ensimmäiset joulupukit. Plantagenissa. Olkaa hyvät. Ei vielä tarjouksessa.

Pesulla

Auto pesulla. Aina välillä, kun ei sada ja aurinko sattuu paistamaan. Vaikka mitäpä se hyvejää, kun seuraavana päivänä sataa ( ja seuraavanakin...) ja koko homma menee hukkaan. Tai ehkei sittenkään.

 Valtava kärpänen lensi turvaan tai vahingossa sisälle, kun ovi jäi auki. Nyt se lentelee matalalentoa huoneesta toiseen, eikä se mokoma hiljennä vauhtia tai pysähdy minnekään, niin että sen saisi... niin... ehkä juuri siksi...

 Tänään paistoi aurinko. Ja tuuli. Lapset leikkivät Maija Poppasia. Nyt ei paista aurinko. Eikä möllötä kuu. Sataa  vaihteeksi kaatamalla. Välillä kyllä mietityttää, että kun tuo vesi kiertää maasta taivaalle ja sieltä takaisin, niin että johan sieltä on saimaallinen satanut tänne meidänkin nurkille. Milloin ne ehtivät täältä sinne ylös oikein haihtua?

Livet är fest, elämä on juhlaa, laulaa Maria Sid, Ruotsin TV:ssä. Ja niin onkin. Hauskaa viikonloppua.

Syksy, osa 2

Tänään märkänä sateessa (väärät vaatteet) on mukava katsella eilistä keltaista.

Syksy

Syksyä kannon nokassa.