Meillä töissä on liikkeellä lievähköä muistinmenetystä. Ei muista mennä sinne, minne pitäisi. Siis oikeasti pitäisi. Puolet asioista jää teemättä. Kun ei muista. Keltaiset post-it-laput vain lisääntyvät. Täytyy vain asetella ne niin, että ne ovat ikään kuin koristeita.
Puhuessa suusta saattaa tulla ihan mitä vain, kun jo ajattelee jotain muuta. Seitsenvuotiaat ovat hermostumassa, kun saavat välillä nimiä ihan sattumanvaraisesti. Jeanette, Jeannine ja Janina vaihtavat nimiä tuon tuostakin. Eivät kyllä itse haluaisi sitä. Ja eivätkös Anni ja Siiri kuulostakin aivan samanlaisilta, niin että ne voi helposti sotkea?
Eilenkin sanoin, että TERVETOLUA. Mutta en ole onneksi vaivani kanssa yksin. Sitä tuntuu olevan liikkeellä. Ja voin lohduttautua sillä, että huomaan vielä itse puhuvani mitä sattuu. Pienellä sekunnin viiveellä tosin, niin että sanat ovat ehtineet jo suusta pulpahtaa ulos. Mutta muilla on ainakin hauskaa.
Valohoitoa yritetään saada ripustamalla erilaisia valoja ympäri taloa. Nyt juuri olisi aika ihanaa istua, maata, kävellä tai mitä vaan jossain lämpimässä ja aurinkoisessa. Ei muuta kuin villasukat jalkaan ja valot päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti