Aurinkoa pitkästä aikaa. Koko päivän. Siispä pitkälle lenkille ennen omenahillo-operaatiota. Matkalla keskustelua siitä, onko reipas kävely kuntoa kohottavaa. Laiskana liikkujana olen ehdottomasti sitä mieltä, että on. Ehdottomasti. Kyllä täällä sen verran mäkiä riittää, että hien saa pintaan. Ja jos sitä tekisi säännöllisesti. Ei niin kuin me, kun sattuu huvittamaan. Mies taas sitä mieltä, että kunto kohoaa vain kovalla hiellä ja hengästymisellä, juoksemalla. Emme päässeet yhteisymmärrykseen.
Meilläkin on täällä Länsiranta. Onneksi ei yhtä levoton kuin kaimansa. Löysimme sieltä kauniin puiston kaikkien talojen keskeltä. Kaunista.
Matkalla oikaisimme koiranäyttelyn poikki. Koiranomistajan taivas kaikkine myyntikojuineen,. Oli ruokaa, kaulapantaa, hihnoja, vaatteita, harjoja, kuljetuskoreja kovina ja pehmeinä versioina, koiranrattaita, siis sellaisia lasterattaiden näköisiä, mutta koirille tarkoitettuja. Näkyi myös käytössä. Hmmm... olenkohan vähän vanhanaikainen, mutta koiranrattaat...
Kotona odotti kaksi kassillista kaneliomenoita. Omien puiden kahdesta omenasta on vaikea hilloa keittää, varsinkin kun toinen on jo syöty. Onneksi on työkaverin satoisat puut, joista riittää muillekin. Nyt on kuorittu, pilkottu, keitetty ja purkitettu yksi kassillinen omenoita. Toinen odottaa huomista.
Vielä pitäisi silittää vaatekasa. Onneksi samalla voi katsoa Hercule Poirottia.
Meidän kaksi omenapuutamme on nyt pitänyt lepovuotta, keväällä ei yhtään kukkaa näkynyt.
VastaaPoista