Kun ulkona sataa ja tuulee ja talviaikaan siirtymisen jälkeen on niin pimeää ja niin aikaisin, on mukava sytyttää kynttilöitä. Uusissa hienoissa kynttilälyhdyissä, jotka on tehty valkoisesta posliinisavesta ja kuvioitu pitsiliinoilla, valo loistaa kauniisti pitsikuvioiden läpi. Ulkomaalaiset opiskelukaverit ihmettelevät ja ihailevat tanskalaista ( pohjoismaista) tapaa polttaa kynttilöitä jo nyt. Arkena. Päivälläkin. Heille kynttilät kuuluvat vain juhlaan. Onneksi kynttilät kuuluvat arkeenkin.
Kalle Kustaan harha-askeleet on nyt, jos ei nyt ihan ykkösuutinen niin sitten kolmossellainen. Lehtien nettisivut ja uutiset herkuttelevat nyt kuninkaan mahdollisella uskottomuudella. Esiinhän on kaivettu entiset rakastajatteret, jotka ovat kuulema valmiit todistamaan oikeudessa, jos tarve niin vaatii. Kaikkialla, jokaisessa maassa ihmiset tekevät asioita, joita ei ehkä olisi pitänyt tehdä. Jotka loukkaavat läheisiä. Rikkovat ihmissuhteita. Kun niitä tekevät Kalle Kustaat, kuninkaalliset, presidentit, golfinpelaajat ja jopa tosiTV-tähdet, ovat ne skandaaleita, joista sitten revitään irti kaikki mahdollinen. Täälläkin on nyt kaivettu esiin kaikkien Euroopan kuninkaallisten aiheuttamat närkästykset. Eivät siinä säästyneet Tanskan omatkaan kuninkaaliset. 
Onneksi ykkösuutinen ei ollut tuo. Ykkösuutinen oli, että pitäisikö ulkoministeri Lene Espersenin saada nuhtelut (få/give en næse ) eli saada nenä ja kuinka suuri. Hän on viimeiset kuukaudet ollut lehdistön ja opposition ja vähän kaikkien muidenkin hampaissa. Hänen miehensä on englantilainen ja työskentelee viikot Sveitsissä ja asuu viikonloput perheensä kanssa täällä Tanskassa. Ja maksaa veronsa Sveitsiin, missä tietenkin on huomattavasti pienempi veroprosentti kuin täällä. No, nyt kysymys kuului, missä hän OIKEASTI asuu. Eikö sittenki Tanskassa. Lene on selitellyt, jättänyt kertomatta (valehdellut?), kierrellyt ja kaarrellut, jättänyt tärkeitä kansainvälisiä kokouksia väliin, jotta on voinut olla etelänlomilla ja sellaista pientä. Nyt häneen ollaan korviaan myöten kyllästyneitä. Veroviranomaiset tosin sanoivat tutkimusten jälkeen, että ihan oikeaan maahan verot menevät, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Nenää ollaan antamassa. Eikä ole edes mikään nenäpäivä.
Näin suomalaisissa lehdissä kuvia sikäläisiltä kettutarhoilta. Onnettomissa oloissa ne järsivät itseään. Pari päivää sitten täällä näytettiin samanlaisia kuvia täkäläisiltä minkkitarhoilta. Joillakin tarhoilla verkkokopeissa on niin paljon minkkejä, että ne jyrsivät ja syövät toisiaan. Tanska on maailman suurin minkinnahkojen tuottaja. Täällä näkee ihmisillä paljon turkkeja. Aitoja. Tarhaminkkien ja tarhakettujen, jotka elävät niissä ahtaissa kopeissaan. Ja erittäin paljon näkee vapaana elävien hylkeiden nahasta tehtyjä turkkeja. Vuosi sitten ensimmäisen sellaisen nähdessäni en ollut uskoa silmiäni. Hylkeennahkaturkki. Voi pientä hylje parkaa, ajattelin. Pienihän se ei tietenkään ollut ollut, mutta kuitenkin. Ja sitten niitä alkoi näkyä lisää. Paljon. Ja käsineitä. Ja kenkiä. Apua! Siihen ei oikein totu.
Katson juuri TV:sta Solisti-elokuvaa, jossa Robert Downey Jr. näyttelee toimittajaa, joka tekee juttua kadulla elävästä Jamie Foxx´in näyttelemästä viulistista. He menevät Los Angelesissa kuuntelemaan filharmoonikkojen harjoituksia, joissa orkesteri soittaa Beethovenia. Ja kuka siellä onkaan kapellimestarina? Esa-Pekka Salonen.
Loppukevennyksenä tiedoksi teille ja meille, että tanskalaisilla naisilla on keskimäärin 24 kengät. Onko sinulla?
