Olisi siitä tietysti pitänyt jotain oppia. Niin kuin sen, että pakkasesta seuraa yleensä automaattisesti jäätynyt auton ikkuna. Kun töihin lähtee sillä lailla, että on laskenut kohtalaisen tarkkaan, kuinka kauan matka kestää autolla ja töissä ehtii heittää takin naulakkoon ja kiirehtiä luokkaan, niin umpijäässä oleva autonikkuna meinasi aiheuttaa pienen paniikin. Miten se jää onkin niin tiukassa, ettei sitä tahdo saada pois. Ja tietysti se tehoskraba oli jossain muualla kuin autossa. Hyvässä tallessa tietysti.
Metsäretki hiljaisessa ja raikkaassa metsässä oli päivän kohokohta. Nyt ei ollut enää kiirettä.
Nyt olen tässä siirtänyt siivoamista päivästä seuraavaan. Tänäänkin piti. Vielä eilen (jolloin siirsin sen siis tähän päivään) tuntui, että tänään se onnistuu, energiaa riittää ja ennen kaikkea halua. Kyllä pitäisi jo tässä iässä tietää, että siivoamishalua harvemmin on. Jos voisin, niin siivoaisin aamuisin. Silloin jaksan. Mutta kun en ehdi. Työpäivän jälkeen en enää jaksa. Viikonloppuja nyt en ainakaan halua käyttää siivoamiseen, silloin tehdään jotain ihan muuta. Paljon mukavampia asioita. Niin että tässä on aikamoinen ongelma ratkaistavaksi. Ja tiedän, ettei se ratkea koskaan.
Yksi aamu heräsin ennen kellon soittoa. Herään aamuisin kuudelta. Katsoin kelloa ja ajattelin, että eipä kannata vajaaksi puoleksi tunniksi enää nukahtaa, kun on näin pirteä olo. Menin suihkuun, keitin kahvit, söin aamupalan. Katsoin kelloa. Vähän yli viisi. Olisi kannattanut katsoa herätyskellosta minuuttiviisarin lisäksi myös tuntiviisaria. Sinä aamuna kaivoin imurin esille kuudelta.
Mutta kun ei tänään, niin ehkä jo huomenna siivotaan. Ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti