Odotusta

Siis siitä huomaa, että ihminen vanhenee, kun se alkaa puhua säästä. Koko ajan. Vaikka täällä siitä puhuvat kaikki. Koko ajan. Kun ei enää jaksaisi talvea ja kylmää. Haluaisi aurinkoa ja lämmintä.

Lehdessä oli juttu siitä, mitkä ovat kevään neljä merkkiä. Ne kun toteutuvat, on sitten kevät.

Vaikka näitä lumikelloja, tanskaksi vintergæk, jo näkeekin, voivat ensimmäiset niistä kukkia jo tammikuussa. Eivät ole siis kevätkukkia. Täällä.

Näitä talventähtiä, erantis, ruotsiksi vintergäck, näkee nyt valtavasti. Mutta eivät nekään kuulema kevättä tee. Tässä meikäläinen on ollut kielissä ihan sekaisin, kun tuo lumikello on tanskaksi siis vintergæk ja tämä talventähti ruotsiksi vintergäck, eivätkä ne ole lainkaan sama kasvi.

Vasta kun valkovuokot, tanskaksi anemone, kukkivat, voidaan kuvitella kevään saapuneen. Viime vuonna se tapahtui huhtikuussa.

Meillä sanotaan, että kuu kiurusta kesään... Kiurun eli leivosen laulu on täällä kevään äänimerkki. Ei ole kuulunut. Odottavat kuulema eteläisessä Tanskassa merkkiä lämpimästä ilmasta. Tältä se kuulostaa, jos ette muista.

Se, että Nyhavnin ravintoloiden ja muidenkin pöydät nostetaan ulos ja ihmiset asettuvat niihin syömään ja juomaan, on sitten sellainen urbaani keväänmerkki. Sunnuntaina oli jo muutama pöytä esillä ja ne tietysti väkeä täynnä. Tuuli kyllä sen verran, että käsineet olisi saanut olla käsissä syödessä. Ravintolat vähän avittavat antamalla peitot, viltit lämmikkeeksi. Tuo ylläoleva kuva on viime vuoden huhtikuun lopulta, niin että vielä ei olla noin keväisissä tunnelmissa.

Ja lopuksi, kun päivän keskilämpötila on plussan puolella, on kevät, forår, vihdoin saapunut. Keskimääräisesti se tapahtuu kevätpäiväntasauksen aikoihin, mutta nyt kuulema voi mennä pari viikkoa pitempääkin, kun meri on niin kylmä. Kylmä tosiaan. Täällä on kanavat ja järvet vielä jäässä. Tuonkin Rosenborgin linnan vallihaudan jäällä sorsat iloisesti tepastelivat ja luistelivat. Eli vielä joudumme odottamaan. Nytkin meitä kehoitetaan nauttimaan näiden muutaman päivän auringonpaisteesta, koska loppuviikosta on luvassa kylmää, sadetta ja räntää...

Jos kevät on tanskaksi forår, niin syksy on sitten efterår. On on.

Betonimylläri

Kevät tulee sittenkin. Aurinko on paistanut mahtavasti ja lämpömittari näyttää lämpöasteita. Ikkunasta ulos katsoessa tekee mieli kaivaa kevättakki esille ja lähteä ulos. Onneksi on elänyt sen verran kauan, että tietää, että tuo kaikki voi olla pettävää. Ja onkin. Ulkona on hyytävä tuuli. Suojaisissa paikoissa on ihanan lämmintä ja aurinko suorastaan polttaa mustaa toppatakkia, mutta tuulisilla paikoilla saa kääriä kaulaliinaa tiukemmin kaulan ypärille ja vetää pipoa korville.

Mutta suojaisissa paikoissa on kuitenkin sen verran lämmintä, että kevätkukat puskee esiin. Ja puut kukkivat. Kyllä se sieltä.

Kasvitieteellisessa puutarhassa miehenpuolikkaan kanssa kävellessämme sattui (ei nyt oikeesti sattunut) silmiimme hauskat betoniset "suojaruukut" tai paremminkin -kaukalot. Hauskan näköiset ja helppo tehdä.

Siellä näyttää sisällä olevan muoviset kaukalot, joiden ympärille on laitettu kanaverkkoa tueksi. Sitten vaan betonia päälle silleen hyvin rouheesti. Ja hauskalta näyttää.

Taidanpa myöhemmin keväällä käydä ostamassa halvat muovikaukalot, verkkoa ja valmisbetonipussin tai pusseja ja ryhtyä betonimylläriksi.

Paljon tienaavat köyhät kööpenhaminalaiset

Nyt maaliskuun alusta alkaen alle 18-vuotiaat eivät enää saa ostaa särkylääkkeitä, niin kuin Panodilia tai Ipreniä, ilman reseptiä. Monia lääkkeitä saa täällä ostaa paitsi apteekeista niin myös ruokakaupoista, kioskeista ja huoltoasemilta. Nyt myyjät joutuvat tarkistamaan ostajien iän ennen maksun ottamista. Kauppojen kassat ovat lähes kaikki alla 18-vuotiaita, he kun ovat halvempia työnantajalle kuin täysi-ikäiset. Olutta ja viiniä taas saa ostaa, kunhan on 16 täyttänyt, muttei sitten väkeviä, joita varten täytyy olla yhtä vanha kuin särkylääkkeitä varten. Onko sekavaa? Särkylääkkeiden ostamisen korkea ikäraja johtuu siitä, että vuodessa n. 300-400 nuorta yrittää tehdä itsemurhan syömällä suuria määriä lääkkeitä. Täällä saa nimittäin ostaa Panodilia 100 pillerin purkeissa.

Juuri ilmestyneestä tilastosta selviää, että kööpenhaminalaiset tienaavat enemmän kuin muut tanskalaiset. Heillä on vuodessa 8500 kr. ( n. 1140 €) enemmän käyttörahaa. Mutta se ei paljoa lohduta, kun kaikki täällä on niin paljon kalliimpaa kuin muualla. Kööpenhaminalaiset itseasiassa saavat ansaitsemillaan suurilla summilla vähemmän kuin muualla asuvat pienimmillä rahamäärillä. Esim. omakotitalon neliöhinta pääkaupungissa on n. 24 000 kr (n. 3 200 €), eteläisessä Sjellannissa se on puolet tuosta. Kahden makuuhuoneen asunto keskustassa maksaa vähän yli puoli miljoonaa euroa. Mutta asuminen täällä on tietoinen valinta niille, jotka haluavat, että ravintolat, kahvilat, kaupat, teatterit, oopperat, elokuvateatterit ja muut erikoispalvelut ovat pyörämatkan päässä.

Itse sain tuta palveluiden kalleuden käydessäni kampaajalla silloin tänne muuttaessani. Hiukset pestiin, latvoista leikattiin korkeintaan sentti ja sitten hiukan kuivattiin. 960 kr = 92 €. Onneksi sittemmin löytyi hiukan halvempi kampaaja. Nyt saa hiukset kasvaa ja ne leikataan aina Suomessa käydessä. Matkoja ei lasketa hintaan...

Stripfitness ja mandehørmsløb

Aina, kun kävelen läheisen kuntosalimme ohitse, saan huonon omantunnon. Olemme miehenpuoliskon kanssa siellä jäseniä, mutta käyminen siellä on nyt viime aikoina ollut vähän sitä ja tätä. Jostain syystä liikunnan harrastamattomuus aiheuttaa tunnonvaivoja. Ei pitäisi. Joka päivä kävelen kouluun, 35-40 minuuttia, reippaasti, koska lopulta tulee aina kiire. Ja usein vielä takaisin. Tuulifaktori antaa siihen vielä vastusta. Jos en kävele, pyöräilen. Ja taaskin tuuli antaa kovasti vastusta. Viikonloppuisin on vuorossa monta tuntia kävelyä. Jos ei sada. Ja silloin ei todellakaan tee mieli jäädä sisälle, vaan haluaa saada raitista ilmaa. Auringon paistaessa vielä vähemmän. Aivot ja keho kaipaavat valoa. Täällä saa hyvää alavartaloliikuntaa ihan ilmaiseksi, ylävartaloliikuntaan pitäisi keksiä jotain. Kauppakassien kantaminen ei taida riittää, kun sitä kaksin asuessa ei niin usein tarvitse tehdä...

Nyt tuo meikäläisenkin kuntosaliketju on kehitellyt uutta houkutellakseen naisia salille. Tankotanssi on jo vanhaa. Stripfitnes on nyt uusinta uutta ja vain naisille. Ryhmäliikuntaa strippauksen muodossa. Vaatteita ei kuulema kuitenkaan riisuta, mutta liikehdintä on sieltä otettu. Että sellaista.

Miehille ja vain miehille on sitten extremeä mandehørmsløbiä, mieshajujuoksua (sanatarkka käännös), jossa juostaan mäkisessä maastossa, vedessä, mudassa, ryömitään putkissa ja sellaista. Ihan niin kuin Suomen pojat tekevät armeijassa. Tässä järjestetään oikein kilpailujakin. Miehet saavat päästää sisäisen luolamiehensä valloilleen.

Täällä todella kaipaa puutarhaa, missä voi kyykkiä, kuokkia, lapioida ja haravoida tai pihaa, mitä voi harjata ja talvella kolata. Ja olla ihan luonnollisesti ulkona. Koirakaan ei ole ihan huono ulkoiluttaja.

Vähän aikaa sitten oli lehdessä juttu 100 000 tanskalaisesta, jotka näkevät päivänvaloa vain viikonloppuisin. Siis näitä kaupan kassoja, teollisuustyöntekijöitä, varastotyöntekijöitä, jotka tulevat töihin ja menevät kotiin pimeässä, työskentelevät ikkunattomissa tiloissa ja syövät lounasleipänsä pienissä ikkunattomissa kopeissa. Se on oikein työsuojelullinen ongelma. Valoa saadakseen ihmiset käyttävät keinotekoisia kirkasvalolamppuja tai käyvät solariumissa, mikä taas on nykyään täälläkin vaaralliseksi luokiteltu. Kun kaksi vuotta sitten tulimme tänne, oli joka korttelissa vähintäänkin yksi itsepalvelusolarium. Nyttemmin niitä on vähemmän. Vaikka eiköhän niitä tasaisesti joka paikasta ruskettuneita tanskalaisnaisia ala taas näkyä, kun ilmat lämpenevät ja voi alkaa kulkea vähemmissä vaatteissa kuin toppatakissa, pipossa ja lapasissa. Mä olen aina ihmetellyt, miten ihmiset saa jalkansa yhtä ruskeiksi kuin kasvonsa jo toukokuussa. Meikäläisen jalat ovat aina yhta valkoiset, oli sitten elokuu tai tammikuu.

Meidän talossa toimii kierrätys siten, että sanomalehdille ja muulle kierrätyspaperille on oma roskiksensa , pahville omansa ja sekajätteelle omansa. Tänään näin sitten, kun oma talkkarimme lajitteli roskia siten, että hän siirsi pahviroskiksesta pahvia sekajäteroskikseen. Taas tuli vähän enemmän tilaa pahville. Meikäläinen kun "suurella" vaivalla kerää kaikki pahvit erikseen, pesee maito- ja mehupurkit ja vie ne pahvinkeräykseen. Sitten tulee yksi ja siirtää ne sekajätteisiin. Hah!

Fastelavnsbolle

Pitkä sunnuntailenkki takana. Ihana aurinkoinen ilma, vähän pakkasta ja tuuli mennessä vastainen ja takaisin tullessa myötäinen. Kerrankin. Tuulen pysyessä selän takana ja auringon paistaessa kasvoille tuntui jo aika keväiseltä.

Viime yönä Jyllannissa on mitattu tämän vuoden alhaisin lämpötila, 15,9 pakkasastetta. Niin niin, Suomessa on etelässäkin kymmenen astetta kylmempää, mutta täällä tuo on todella hyistä.

Täällä on tämä viikko ollut koululaisten talvilomaviikko. Paikallinen ryhmämatkoihin erikoistunut matkatoimisto on "lähettänyt" 1700 ( aikamoinen määrä) 17-22-vuotiasta tanskalaista nuorta Ranskaan Les Arcs-nimiseen hiihtokeskukseen lomalle. Nyt ovat ranskalaiset saaneet tarpeekseen heistä. Sikäläiset tiedotusvälineet kirjoittavat, että nämä tanskalaiset nuoret ovat tehneet paikasta elävän helvetin. He juovat, valvovat ja juhlivat yöt läpeensä, oksentavat pitkin ja poikin, pissaavat parvekkeilta, heittelevät olutpurkkeja joka paikkaan. Edes korvatulpat eivät auta rauhallisempien matkustajien unen saantia.

Matkatoimiston johtaja sanoi, että jos 1700 nuorta kokoontuu paikalle, ei voida välttyä meteliltä ja pieneltä häiriöltä. Häen mielestään ranskalaiset liioittelevat. Ne jotka valittavat, ovat niitä, jotka eivät ole halunneet tehdä yhteistyötä heidän kanssaan ja näin ollen eivät myöskään tienaa tällä turismilla... Kateus, kateus.

Nyt 900 nuorista matkustaa takaisin Tanskaan. Lomaviikko on loppunut. Mutta 800 on ostanut ranskalaisten iloksi kahden viikon matkan ja he jatkavat lomailuaan siellä.

Samanlaisia matkakertomuksia on kerrottu muistakin kansallisuuksista. Suomalaiset Kanarianturistit (ovat kai kuitenkin vanhempia kuin 17-22) ainakin aikoinaan olivat kuuluisia käyttäytymisestään. Olen kuullut myös, että ruotsalaiset ja englantilaiset ovat niitä pahimpia. Emme ole yksin. Ikävää.

Sunnuntaikävelyn päätteksi saimme timanttisen idean käydä leipomossa ostamassa hyvää lounasleipää (näin tanskalaisiksi ruokailutapamme ovat jo muuttuneet) ja jotain hyvää. Ihan pikkasen. Ja se ihan pikkasen hyvää muuttui yhtäkkiä täkäläiseksi fastelavnsbolleksi, laskiaispullaksi, joka sisältää miljoonatriljoona kaloria. Eikä nyt ole edes laskiainen. Bolle tehdään voitaikinasta ja sisällä on kermavaahtoa. Meidän versiossamme sisäinen kermavaahto oli suklaamaustettua, päällä oli suklaata ja lisää kermavaahtoa. Nyt sitten voi vain istua paikallaan. Suklainen kermavaahto tunkee korvista ulos. Suomalainen laskiaispulla on suorastaan laihdutusruokaa tähän verrattuna. Toinen toisillemme sanoimme, että toista tällaista ei nyt sitten tarvitse syödä. Sen verran äklö olo siitä tuli. Mutta katsotaan nyt, kun laskiainen todella lähestyy...

Tämä kuva on googletettu, ei ole siis oma.

Vintertræthed... tai jotain sellaista

Mikä lie talviväsymys iskenyt, kun en ole jaksanut tätä blogia päivitellä. Hengissä ollaan, kevättä odotellaan ja aurinkoa. Täällä oli tässä jo vähän aikaa sitten mukavat kymmenkunta lämpöastetta. Sitten tuli pakkaset. Ei nyt sentään yhtä kovat kuin Suomessa. Päivisin ollaan oltu miinus yhdessä. Mutta on tuullut, välillä suorastaan myrskynnyt. Muutamana päivänä kouluun kävellessä tuulenpuuska on ollut niin kova, että se on pysäyttänyt niille sijoilleen. Etukenossa on sitten saanut taivaltaa eteenpäin. Ja tiedättehän, että jostain syystä tuuli ei takaisin tullessa olekaan myötätuuli, vaan taas vastatuuli. Miten ihmeessä se on mahdollista?

Täällä on koululaisilla talviloma tällä viikolla. Kaupungilla on ihanan rauhallista ja hiljaista. Viime viikon perjantaina täällä sattui kamala onnettomuus. Yhden efterskolen ( yläasteikäisille tarkoitettu iltapäiväkerho) kaksi opettajaa ja 13 oppilasta lähtivät soutelemaan/melomaan sellaisella dragonveneellä, johon mahtuu paljon väkeä. Aallot kaatoivat veneen ja kaikki joutuivat veden varaan. Yksi opettaja on edelleenkin kateissa ja osaa oppilaista on pidetty keinotekoisessa koomassa toissapäivään asti. Kaikki ovat nyt heräilleet, mutta vielä ei osata sanoa, minkälaisia vaurioita he ovat saaneet. Vesi oli 2 asteista ja osa oli vedessä kauan. Toisilla oli kunnon pelastusliivit, toisilla sellaiset kevyet uimaliivit. Osalla oli kauas näkyvät oranssit liivit, osalla siniset, joita pelastushenkilöiden oli kuulema tosi vaikea havaita vellovasta merestä. Värillä on siis erittäin suuri merkitys. Ikävä alku talvilomalle.

Täällä Kööpenhaminassa on samanlainen metrolinja kuin Helsingissäkin. Toisessa päässä yksi päätepysäkki ja toisessa päässä se haarautuu kahteen linjaan. Yksi niistä menee kätevästi lentokentälle. Nyt ollaan rakentamassa sellaista kehämetroa, joka kiertää kaupungin. Valmista pitäisi olla 2017. Rakentaminen on aloitettu keskustasta, joka tarkoittaa sitä, että katukuva on samanlainen kuin Helsingissä kesäisin. Kavennettuja katuja, suljettuja katuja, kiertoteitä ja kaikkea mahdollista.

Rakentaminen on hidastunut hetkeksi, kun rakennustyömaalta löytyi vanhan Kööpenhaminan jäännöksiä. Oletettavasti vanhan Österportin portti. Arkeologit ovat sitä sitten kaivelleet ja rapsutelleet esille. He näyttävät enemmänkin rakennusmiehiltä kuin arkeologeilta. Meikäläisellä on sellainen romanttinen kuva heistä. Safaripuku päällä ja lierihattu päässä. Täällä näillä leveysasteilla ja tuulilla ja pakkasilla se lienee mahdotonta. Kaivauksia on hauska seurata. Se on nimittäin ihan metroaseman vieressä ja sinne on oikein järjestetty sellainen lava, mistä voi seurata kaivausten edistymistä.

Yksi päivä pääsin vierestä näkemään, kun bussi paloi. Lieskat vain löivät autosta ulos ja savua oli valtavasti. Niin kuin myös tietysti uteliaita ihmisiä. Minä muun muassa... En kyllä jäänyt toljottamaan, vaan kävelin ohi... (seliseli)

Kävimme viime viikonloppuna hytisemässä Suomessa. Kaunista, kaunista, mutta kylmää. Nuo ensimmäiset kuvat ovat Suomesta, eivät täältä. Mutta kyllä se tästä, eteenpäin mennään, koko ajan. Ja ehkä tämä talviväsymyskin, vai mikä tämä saamattomuustila nyt sitten onkaan, valon myötä häviää.

Traktoreita ja sumobroideja

Olen lukenut kirjoja. Olen sellainen sänkylukija. Ennen nukkumaanmenoa täytyy lukea ainakin vähän. Joskus onnistun etenemään pari sivua, ennen kuin uni tulee, joskus menee pari lukuakin. Sitten kun havahtuu siihen, että onkin torkkunut kirja kädessä, eikä muista lukemastaan mitään, on aika panna se yöpöydälle ja laittaa silmät oikeasti kiinni. Kirja ei kuitenkaan ole mikään unilääke, niitä on ihana lukea.

Lentokentältä lentokonelukemiseksi ostin Marina Lewyckan Traktorien lyhyt historia ukrainaksi -pokkarin. Hauska, mutta myös inhimillinen tarina sisaruudesta ja erikoisesta avioliitosta ja rakkaudesta. No, ehkä inhimillisyyttä ei tähän avioliittoon voi yhdistää. Kirja kertoo kahdesta Englannissa asuvasta ukrainalaistaustaisesta sisaruksesta, jotka vuosien saatossa ovat kaunojensa takia muuttuneet toisilleen puhumattomiksi ja heidän Englannissa asuvasta yli kahdeksankymppisestä isästään, joka päättää pelastaa uhkean vetyperoksidiblondin Ukrainan kurjuudesta menemällä tämän kanssa naimisiin.

Marina Lewycka on 1946 Kielissä, Saksassa pakolaisleirissä syntynyt ukrainalaisvanhempien tytär. Saksasta he pääsivät muuttamaan Englantiin, jossa hän edelleenkin asuu. Häneltä on suomennettu toinenkin kirja Muu maa mansikka.

Agatha Christietä nyt voisi ahmia vaikka kuinka monta peräkkäin. Niin helppoja, kilttejä ja joidenkin mielestä tylsiä. Mutta niin hurmaavia.

Syyttömyyden taakan olen nähnyt elokuvana, jossa Miss Marple ratkoo tätä mystistä rikosta, jossa perheen äidin murhasta tuomittu poika kuolee vankilassa, mutta jonka murhan aikainen alibi vasta hänen kuolemansa jälkeen ilmestyy ihmisten ilmoille ja kertomaan, että poika todellakin oli murhan tekohetkellä hänen kanssaan. Mutta kuka on siis murhaaja? Joku perheestä ( joilla kaikilla on tietenkin synkkiä salaisuuksia ja mahdollisuuksia tehdä rikos) vai joku ihan muu?

Mutta hei, missä on Miss Marple? Ei ainakaan tässä Christien tarinassa. Murhaa oli selvittämässä joku aivan muu. Näin tarinoita ja henkilöitä yhdistellään, jotta saadaan TV-sarjaa aikaiseksi. Ei se ollut huono se tarina Miss Marplenkaan ratkomana. Vaikka ei ihan suoraan Agathan kädestä ollutkaan.

Tanskalainen Morten Ramsland ei ole kovin tunnettu Suomessa. Häneltä on suomennettu yksi romaani, Koiranpää . Sitä en ole lukenut, mutta tämän hänen viimeisimpänsä, Sumobrødre, Sumoveljet tavasin läpi. Sekin on hauska, mutta myös brutaali ja aika rankkakin kertomus lapsuudesta. Eletään 80-lukua Odensessa, Paradishave (Paratiisipuutarha) -nimisessä kaupunginosassa. 11-vuotias Lars asuu vanhempiensa ja pikkuveljensä "Yläpurennan" kanssa rivitalossa, niin kuin suurin osa hänen kavereistaan. Lasten elämä ei kuitenkaan ole paratiisissa elämistä, vaan kiusaamista ja kostoa. Isommat kiusaavat pienempiään, jotka kiusaavat pienempiään. Siihen ei nyt tarvita kovinkaan suurta asiaa. Hammasraudat riittävät. Mutta kirja on hauskasti kirjoitettu, lapsen korkeudelta, lapsen ajatuksin ja miettein. Ja onneksi elämä on joskus hauskaakin. Toivottavasti tästä kirjasta saadaan joskus suomennos, koska se on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kirjan nimi tulee siitä, että Lars ystävineen harrastaa sumopainia.

Onneksi kirjoja maailmassa riittää.

Ps. Tanskan käsipalloilijat voittivat eilen Puolan. Yhdellä pisteellä, mutta kuitenkin. Maanilo jatkuu ja eteenpäin mennään...