Olen lukenut kirjoja. Olen sellainen sänkylukija. Ennen nukkumaanmenoa täytyy lukea ainakin vähän. Joskus onnistun etenemään pari sivua, ennen kuin uni tulee, joskus menee pari lukuakin. Sitten kun havahtuu siihen, että onkin torkkunut kirja kädessä, eikä muista lukemastaan mitään, on aika panna se yöpöydälle ja laittaa silmät oikeasti kiinni. Kirja ei kuitenkaan ole mikään unilääke, niitä on ihana lukea.
Lentokentältä lentokonelukemiseksi ostin Marina Lewyckan Traktorien lyhyt historia ukrainaksi -pokkarin. Hauska, mutta myös inhimillinen tarina sisaruudesta ja erikoisesta avioliitosta ja rakkaudesta. No, ehkä inhimillisyyttä ei tähän avioliittoon voi yhdistää. Kirja kertoo kahdesta Englannissa asuvasta ukrainalaistaustaisesta sisaruksesta, jotka vuosien saatossa ovat kaunojensa takia muuttuneet toisilleen puhumattomiksi ja heidän Englannissa asuvasta yli kahdeksankymppisestä isästään, joka päättää pelastaa uhkean vetyperoksidiblondin Ukrainan kurjuudesta menemällä tämän kanssa naimisiin.Marina Lewycka on 1946 Kielissä, Saksassa pakolaisleirissä syntynyt ukrainalaisvanhempien tytär. Saksasta he pääsivät muuttamaan Englantiin, jossa hän edelleenkin asuu. Häneltä on suomennettu toinenkin kirja Muu maa mansikka.
Agatha Christietä nyt voisi ahmia vaikka kuinka monta peräkkäin. Niin helppoja, kilttejä ja joidenkin mielestä tylsiä. Mutta niin hurmaavia. Syyttömyyden taakan olen nähnyt elokuvana, jossa Miss Marple ratkoo tätä mystistä rikosta, jossa perheen äidin murhasta tuomittu poika kuolee vankilassa, mutta jonka murhan aikainen alibi vasta hänen kuolemansa jälkeen ilmestyy ihmisten ilmoille ja kertomaan, että poika todellakin oli murhan tekohetkellä hänen kanssaan. Mutta kuka on siis murhaaja? Joku perheestä ( joilla kaikilla on tietenkin synkkiä salaisuuksia ja mahdollisuuksia tehdä rikos) vai joku ihan muu?
Mutta hei, missä on Miss Marple? Ei ainakaan tässä Christien tarinassa. Murhaa oli selvittämässä joku aivan muu. Näin tarinoita ja henkilöitä yhdistellään, jotta saadaan TV-sarjaa aikaiseksi. Ei se ollut huono se tarina Miss Marplenkaan ratkomana. Vaikka ei ihan suoraan Agathan kädestä ollutkaan.
Tanskalainen Morten Ramsland ei ole kovin tunnettu Suomessa. Häneltä on suomennettu yksi romaani, Koiranpää . Sitä en ole lukenut, mutta tämän hänen viimeisimpänsä, Sumobrødre, Sumoveljet tavasin läpi. Sekin on hauska, mutta myös brutaali ja aika rankkakin kertomus lapsuudesta. Eletään 80-lukua Odensessa, Paradishave (Paratiisipuutarha) -nimisessä kaupunginosassa. 11-vuotias Lars asuu vanhempiensa ja pikkuveljensä "Yläpurennan" kanssa rivitalossa, niin kuin suurin osa hänen kavereistaan. Lasten elämä ei kuitenkaan ole paratiisissa elämistä, vaan kiusaamista ja kostoa. Isommat kiusaavat pienempiään, jotka kiusaavat pienempiään. Siihen ei nyt tarvita kovinkaan suurta asiaa. Hammasraudat riittävät. Mutta kirja on hauskasti kirjoitettu, lapsen korkeudelta, lapsen ajatuksin ja miettein. Ja onneksi elämä on joskus hauskaakin. Toivottavasti tästä kirjasta saadaan joskus suomennos, koska se on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kirjan nimi tulee siitä, että Lars ystävineen harrastaa sumopainia.Onneksi kirjoja maailmassa riittää.
Ps. Tanskan käsipalloilijat voittivat eilen Puolan. Yhdellä pisteellä, mutta kuitenkin. Maanilo jatkuu ja eteenpäin mennään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti