Happy End!!!

Eilen sunnuntaina aamupäivällä katosi pieni punatukkainen 3-vuotias Holger vanhemmiltaan Pohjois-Jyllannissa. He olivat viettämässä kaunista sunnuntaipäivää partiolaisten majalla ja Holger-poika halusi riisua toppatakkinsa. Äiti ei ollut samaa mieltä ja laittoi takin väärinpäin pojan päälle, vetoketju oli siis selässä. Tästä Holger ei tykännyt lainkaan ja päätti lähteä omille teilleen.

Vanhempien huomattua pojan katoamisen alkoivat he muiden mukana olleiden kanssa etsiä häntä. Kun häntä ei löytynyt, ilmoitettiin poliisille. Poliisi, sotilaat, vapaaehtoiset, helikopterit etsivät häntä koko sunnuntaipäivän ja yön. Olipa paikalla jopa kolme Kotijäätelöautoakin, jotka ajelivat ulkoilualueen pikkuteitä ja soittelivat auton kelloa houkutellakseen Holgeria esiin.

Tänä maanantaiaamuna, kun häntä ei vieläkään ollut löytynyt, pelättiin jo pahinta. Sukeltajat valmistautuivat etsimään häntä alueen järvistä ja vesistä. Alueella on myös suota, jossa on suonsilmäkkeitä ja pelättiin, että Holger on tippunut sellaiseen. Aamulla oltiin jo melko varmoja, että häntä ei löydetä enää elossa. Olihan aikaa kulunut jo melkein vuorokausi ja yöllä lämpötila oli nollan tietämissä.

Klo 11 aamupäivällä sai poliisi, jota juuri haastateltiin suorassa uutislähetyksessä, puhelinsoiton, että Holger on löytynyt. Hyvässä kunnossa. Väsyneenä ja räkänenäisenä, mutta muuten OK. Poliisimies tuuletti ja huusi ilosta.

Yksi ratsastaja, joka ei kuulunut etsintäjoukkoihin, oli muuten vaan ratsastamassa alueella ja näki pienen punatukkaisen pojan, jolla oli takki väärinpäin, metsänrajassa. Hän otti Holgerin huomaansa, pyyhki pojan nenän ja soitti poliisille.

Holger löytyi 4-5 kilometrin päästä majalta. Hän on mahdollisesti kävellyt koko yön ja takki, jota hän ei saanut pois päältä, pelasti hänet paleltumasta. Vielä ei tiedetä, mitä hän yön tunteina on tehnyt. Onko nukkunut vai kävellytkö vain. Kolme vuotiaalta ei aina ihan selviä vastauksia saa. Oli todennut kuitenkin, että ei tainnut olla ihan viisasta karata ja että yöllä oli tosi pimeää ja äitiä ja isää on ikävä.

Tätä on eilisestä asti seurattu livenä melkein kaikissa tiedotusvälineissä. Pahinta on koko ajan pelätty. Ihanaa, että joskus tällaisille saadaan onnellinen loppu. JEE!

Kuinka monta kertaa salama iskee samaan paikkaan?

Luulin, että salama ei iske kahta kertaa samaan paikkaan. Vaan niinpä vain iski. Reilu vuosi sitten kaksi rosmoa yriti tunkeutua asuntoomme keskellä kirkasta päivää. Satuin olemaan kotosalla ja ryövärit pelästyivät ja lähtivät lipettiin. Ilman saalista.

Nyt olimme miehenpuolikkaan kanssa viettämässä perjantai-iltaa konsertissa Pink Floydia ja muutakin rytmimusiikkia klubissa kuunnellen. Mukavaa oli. Ne illat, jolloin me poistumme kotoamme iltaa jonnekin viettämään ovat kutakuinkin hyvin harvinaisia. Ilo loppui kuitenkin lyhyeen yöllä avainta lukkoon työntäessä. Ovi oli auki ja puun säleitä siellä täällä. Ovi oli väännetty jollain auki. Sisällä kotona laatikot ja komeroiden ovet olivat auki ja kamoja oli vedetty lattialle. Tietokoneet, miehen työ- ja meitin kotikoneet oli viety latausjohtoineen, Suomen puhelimet (joita ei aina jaksa mukanaan kantaa), minun korut ( ihanat lahjaksi saadut Kalevala korun Vanamot) olivat kadonneet laatikoista. Olivat vielä mokomat vieneet ulkoisen muistin, johon olin säilönyt vähintäänkin kolmen vuoden valokuvat. Olin siirtänyt ne sinne, jotta eivät turhaan käyttäisi koneen muistia ja olisivat tallessa, jos koneelle tapahtuu jotain. Nyt niitä kuvia ei enää ole. Minulla. Toivottavasti joku nauttii niistä.

Epämääräisen valikoidusti tavaraa oli viety. Kamera oli jätetty, kaikki pankkikortit ja passit olivat tallella, miehen työstä saatu 20-vuotiskultakellokin oli laatikossa. Vanha läppäri oli jätetty paikalleen, mutta uudempi taas viety.

Sen kaiken nähdessä tuli sellainen olo, että tämä ei voi olla totta. Tämä ei voi tapahtua meille taas. Se on mahdotonta. Ja että joku on taas ollut meidän asunnossa. Ilman meidän lupaa. Onneksi siivo ei kuitenkaan ollut ihan mahdoton ja tärkeimmät tavarat oli jätetty viemättä. Vakuutus korvaa menetyksen. Kuvia vaan ei korvaa mikään raha. Eikä tehtyä työtä, joka varastetaan.

Poliisi tuli tutkimaan ja kirjaamaan rötöksen kolmen aikaan yöllä. Aamulla sitten piti herätä aikaisin tilaamaan lukkoseppää, jotta saataisiin ovi lukittua. Lukko oli nimittäin irronnut rosvojen sisääntulossa. Silloin edellisen ryöstön jälkeen ovemme karmeja ja lukkoa "vahvistettiin", jotta täällaiset luvattomat sisääntulot vaikeutuisivat. Pah! Yön ajaksi laitoimme tuolikasan oven eteen, jotta se pysyisi kiinni. Ja jos joku yrittäisi sisään, kuulisimme sen aivan varmasti.

Nyt on lukko paikallaan. Lukkoseppä tulee ensi viikolla uudestaan korjaamaan oven ja lukon kunnolla. Lomaketta kadonneista tavaroista on täytetty. Onneksi kaikki kuitit löytyivät, joissa on sarjanumerot tallella. Miehen työkoneen mukana katosi paljon työtä. Valokuvia ei saa takaisin. Vaikka menetys on lähes pelkästään tavaraa, jonka voi hankkia uudestaan, on harmitus suuri. Joku on halunnut tulla kotiini tekemään pahaa.

Päivällä selvisi, että taloyhtiömme toisen talon kahteen asuntoon oli murtauduttu eilen samaisena perjantaina päivällä. Siellä ovet oli potkaistu sisään ja tavaraa myöskin viety. Poliisit olivat sielläkin käyneet vähän ennen kuin me lähdimme iltamenoihin. Me saimme vieraat sitten illalla. Olivatko samoja? Tuskin saadaan selville. Tässä kaupungissa tehdään asuntomurtoja monia päivittäin. Murtojen takana ovat useinmiten itäeurooppalaiset rikolliset, joita ilmeisen harvoin kuitenkaan saadaan kiinni.

Jamen, tämä taitaa olla kuitenkin tilastollisesti vähän enemmän kuin tavalliselle kaupunkiasujalle sattuu kotimurtoja. Emme jää odottamaan kolmatta. Pikkuhiljaa alan hivuttautumaan kohti Suomea. Vielä on aikaa ottaa uudet kuvat kaupungista ja tallentaa ne niin, että ne on monessa monessa varmassa paikassa.

Merirosvoja

Melkein voisi taivaan sinisestä väristä, keltaisesta auringosta ja lämpömittarista päätellä, että kevät on todellakin tullut. Lämmintä on ollut reilut kymmenen astetta. Enemmänkin siellä, missä ei tuule. Mutta kun melkein joka paikassa tuulee. Kovaa. Kevättrenssin napit on saanut napittaa kunnolla kiinni ja kaulaliinaa kiertää kaulan ympärille. Sitten taas suojaisilla paikoilla saa takkia napittaa auki ja kaulaliinaa löysätä. Niin että onko vaiko ei. Olen nähnyt myös tosi optimisteja balleriinoissaan ilman sukkia ja joitakin jopa shortseissa. Ilman sukkia.

Valkovuokkoja en ole vielä nähnyt, leivon lauluakaan en ole kuullut, mutta ravintoloiden ulkoterasseille ovat pöydät ilmestyneet ja niihin ihmiset. Joten ainakin yksi kevään merkki on täytetty.

Kuukausi sitten somalialaiset merirosvot kaappasivat tanskalaisen purjeveneen ja ottivat tanskalaisen perheen, vanhemmat ja heidän kolme lastaan vangeiksi. Mukana taisi olla myös perheen ystäväpariskunta. Perhe oli maailmanympäripurjehduksella ja oli varoituksista huolimatta päättänyt purjehtia Somalian rannikolle. Huonoin seurauksin.

Pari viikkoa sitten Somalian hallituksen joukot yrittivät pelastaa perheen, mutta epäonnistuivat siinä. Merirosvot tappoivat pelastajat ja uhkaavat tappaa perheen, jos samaa yritetään uudestaan.

Nyt merirosvot pyytävät 26,2 miljoonan kruunun (n, 3,5 milj. €) lunnaita. Perheellä ei tietenkään tällaisia rahoja ole. He ovat aikanaan ottaneet taloaan vastaan suuren lainan voidakseen toteuttaa suuren unelmansa. Nyt jotkut tahot puuhaavat keräyksen järjestämistä rahojen keräämiseksi.

Aikaisemmin merirosvot eivät ole ottaneet lapsia vangeikseen, mutta nyt sekin on muuttunut. Pelottavaa. Toivottavasti tämä kaappaus päättyy onnellisesti.

Iik! Viikonlopuksi luvataan lumisadetta. Tai räntää.

Suomalaista

Tämän päivän aamulehdessä Suomi oli ainakin kahdesti esillä. Tässä Business-osiossa kerrotaan, kuinka suomalainen asianajofirma Hannes Snellman aiheuttaa valtavaa rauhattomuutta tanskalaisissa firmoissa haalimalla joukkoonsa tanskalaisia huippujuristeja. Paremmilla palkoilla ja tehtävillä.

Toinen Suomeen liittyvä oli mainos, jota täkäläiset eivät varmaan edes tajua yhdistää meihin. Siinä nimittäin lääketehdas kertoo, että melkein 400 000 tanskalaista kärsii keuhkoahtaumataudista ja kuinka tärkeää taudin varhainen diagnosointi ja tupakanpolton lopettaminen on. Keuhkoahtaumatauti ei taida kuitenkaan olla mitenkään erityisen suomalaista, mutta tämän mainoksen piirretty henkilö paitsi yskii ja puhkuu suomeksi, myös sanoo selvällä suomen kielellä, että kunto vain on niin heikko...

Fred og Frihed

Viikonloppu on hurahtanut mahtavasta kevätsäästä ja Picassosta nauttiessa. Lauantaina käveltiin "järvien" rannoilla. Niin kuin moni muukin kööpenhaminalainen. Nuo järvet on aikoinaan rakennettu vesisäiliöiksi, joista sai helposti vettä esim. tulipalojen sattuessa. Nyt palokunta kai saa sammutusvetensä muualta. Järvet ovat suosittu juoksu- ja kävelyreitti. Ja sinne myös heitetään kaikkea mahdollista. Lauantaina siellä näkyi kolme hienoa polkupyörää.

Sunnuntaina lähdimme sunnuntaiajelulle Louisianaan, modernin taiteen museoon, jonka nimi on Louisiana. Se sijaitsee parinkymmentä kilometriä pohjoiseen Kööpenhaminasta, Humlebaekissa, Öresundin rannalla.

Siellä on nyt erikoisnäyttelynä Picasso, Fred og Frihed, Rauha ja Vapaus. Näyttely on koottu yhteistyössä Liverpoolin Tate museon kanssa ja näissä töissä näkyy sosiaalinen, poliittinen, rauhaa rakastava ja yhteiskunnallinen Picasso. Hän sanoikin, että taiteilija on myös poliittinen olento, joka tarkkailee maailman kaikkia tapahtumia ja ottaa kantaa niihin, maalaukset eivät ole seinän koristuksia, vaan puolustus- tai hyökkäysaseita vihollista vastaan.

Näyttelyn maalaukset ottavat kantaa mm. II maailmansotaan, Algerian kansannousuun, naisten asemaan, Kuuban-kriisiin ja tietysti rauhaan kyyhkysineen.

Hieno ja puhutteleva näyttely.

" Ei tarvitse maalata miestä kiväärin kanssa - omena voi olla ihan yhtä vallankumouksellinen"

Nyt sitten ensi viikon haasteita kohti.

Michelinin tähtösiä

Keskiviikkona monessa täkäläisessäkin paikassa odotettiin jännittyneinä, että tuleeko niitä tähtiä vai meneekö. Tuli, ei tullut, meni eikä mennyt. Täällä on nyt yksi kahden tähden ravintola, 9 yhden tähden ja 6 Bib Gourmand tunnustuksen saanutta ravintolaa, siis sellaista, joissa hinta- laatusuhde on kohdillaan.

Noma, joka valittiin maailman parhaaksi ravintolaksi ja joka valmistaa pohjoismaista ruokaa pohjoismaisista raaka-aineista ei saanut kolmatta tähteään, vaikka sitä kovasti odotettiin. Pettymys oli valtava. Syitä etsittiin sieltä ja täältä. Yhdeksi jopa sanottiin se, ettei siellä ole valkoisia liinoja pöydillä. Tai liinoja ollenkaan.

Yhden yhden tähden ravintolan pitäjä väsyi tähteensä ja muutti ravintolansa formaattia hienostoravintolasta a la carte-ravintolaksi, jossa listalla on runsaasti vaihtoehtoja. Liinatkin poistettiin pöydiltä. Ja odotettiin, että tähti lähtisi. Mutta sepä pahus ei lähtenytkään. Pettymys sielläkin.

Täällä on kovasti kritisoitu sitä, että tähtösiä ei tänne Pohjolaan saada. Täällä ei ole yhtään kolmen tähden ravintolaa. Kööpenhamina on kuitenkin Pohjoismaiden (tai Skandinavian, johon Suomea ei lasketa mukaan) kulinaristinen pääkaupunki. Jos tähtien lukumäärää tuijotetaan.

Eipä ole helppoa olla Michelin ravintola. Vaatimukset ovat kovat ja koko ajan pitää olla hyvä, kaikilla tasoilla. Ruoka on varmasti todella hyvää, ensiluokkaisista aineksista tehty. Mutta esim. Nomaan olivat varauslistat viime syksynä kuukausiksi eteenpäin täynnä. Ja hintataso on kohtalaisen korkea.

Mutta meikäläiselläpä on vähintäänkin kolmen Michelin tähden ravintola. Edullinen. "Ravintolan" ruoat valmistetaan lähikaupan hyvistä ruoka-aineista, tanskalaisista jos mahdollista. Täällä on ongelmana se, ettei täällä ole samanlaista torikulttuuria kuin Suomessa, joten on tyytyminen marketraaka-aineisiin. Tuoretta lihaa saa kyllä erillisistä liha- ja kalakaupoista. Ja jos ostaa ruoka-aineita, joissa lukee ökologisk, voi ainakin kuvitella, että se on tuotettu ilman myrkkyjä.

Ja haa, nyt on SuperBrugsen-lähikauppaamme ilmestynyt Arlalta laktoositonta 0,5% maitoa. Niin että voi tehdä laktoositonta makaronilaatikkoa tai kalasoppaa. Mutta se onkin sitten ainoa laktoositon ruoka-aine, minkä olen täältä löytänyt.

"Ravintolassa" ei tosin tehdä ruokaa joka päivä, pääsääntöisesti viikonloppuisin. Miehenpuolisko on usein viikolla matkoilla tai syö töissä ( voileipiä tai viikonlopun jämiä) ja minä syön arkisin... viikonlopun jämiä. Ruokaa siis tulee tehtyä paljon. Tai niin kuin rakas poikani sanoi nuorempana, että äiti tekee ihan hyvää ruokaa, mutta harvoin... Tuo ei sitten tarkoita, etteikö lapsiraukkani olisi päivittäin myös kotona ruokaa saanut, vaikken sitä joka päivä tehnytkään:-) Olin nimittäin sellaisessa työpaikassa, josta saattoi ( tämä oli ennen tiukkoja EU-säädöksiä) ostaa ylijäänyttä lounasruokaa. Ihanaa emännän tekemää kotiruokaa. Ja minähän ostin. Ei elämää liian hankalaksi kannattanut tehdä, kun helpommallakin pääsi.

Tämä samainen poikani oli lapsena(kin) laiha(hko), vaikka söi hyvällä ruokahalulla kaikkea. Terveydenhoitaja häneltä kerran sitten koulussa kysyi, että tekeekö äiti hänelle ruokaa kotona. Ja tämä menee ja sanoo, että ei. No, ei tehnyt, kun kerran osti työpaikkansa ruokalasta... Rehellinen vastaus kylläkin. En saanut terveydenhoitajalta kuitenkaan noottia, että lapsen täytyy saada muutakin kuin kouluruokaa...

Jamen, niin kuin vanha sanonta sanoo, että "ei oo läheskää niin näläkä, ku välillä syöpi" pitää paikkansa. Mikä tulee todistettua. Joka päivä.

Michael ja Susanne

Japanin uutiset ja tällä hetkellä eritoten ydinkatastrofi hallitsevat tietenkin uutisia. On mielenkiintoista seurata, miten lehdet kertovat tapahtumista. Aamulehdissä sanamuodot ovat hillitympiä: Ulkoministeriön mukaan on syytä välttää Tokion alueella oleskelua. Iltapäivälehdissä sama asia on ilmaistu, että Ulkoministeriön mukaan on paras paeta alueelta. Täälläkin ministeriö kehoittaa ihmisiä välttämään Japanin matkailua, mahdollisesti myös poistumaan maasta.

TV2:n toimittaja lähti sinne järistyksen jälkeen tekemään juttua katastrofista ja sen hoitamisesta. Ydinvoimalan räjähdysten jälkeen, jolloin kaikki toimittajat siirtyivät tsunamialueelta ydinvoimalan läheisyyteen raportoimaan ja saamaan parhaita mahdollisia kuvia ja haastatteluja, hän päätti kuitenkin palata takaisin Tanskaan. Hänellä on täällä pienet lapset ja keskusteltuaan vaimonsa kanssa hän teki tämän päätöksen. Paikallinen iltapäivälehti sitten kirjoitti, että hän pakeni ja pilasi TV2:n lähetykset. Hän itse kertoi, ettei hän ole koulutettu "sotakirjeenvaihtaja", joka olisi saanut valmiuksia olla jatkuvan uhan alla. Hän ei halunnut riskeerata omaa henkeään, itsensä eikä perheensä takia. Kutsukoot muut häntä "kyllingiksi" (kananpojaksi), pelkuriksi, hän pysyy päätöksensä takana. Ihailtavaa minusta.

Debitor Registret kertoi tänään, että Michael ja Susanne ovat nimiä, jotka useimmin putkahtavat esiin heidän rekisterissään. Ja siinä rekisterissä ovat ne, joilla on maksuvaikeuksia. Yleisin sukunimi on Jensen ja tavanomaisin ikä on 44 vuotta. Siinäpä on karkea kuva tanskalaisesta henkilöstä, joka ei saa raha-asioitaan hoidettua.

Tuohon on ihan tilastollinen selitys. Suurin osa henkilöistä, joilla on maksuvaikeuksia, on 35-45-vuotiaita. Heidän ikäistensä joukossa Michael ja Susanne ovat yleisimmät nimet. Jensen nyt taitaa olla yhtä yleinen täällä kuin Korhonen Suomessa. Neljänkympin iässä iso osa avieroista tapahtuu ja silloin menevät rahat ja kodit ja lapset jakoon. Ja monilla vaikeudet alkavat.

Myös Henrik, Kim, Jan ja Thomas, Pia, Tina, Charlotte ja Helle Jensen, Nielsen ja Hansen ovat hekin listautuneet tälle ehkei nyt niin halutulle listalle.

Brian nimelläkään ei täällä ole kovin korkeaa statusta. Kuulema puolet Tanskan vankiloissa olevista miehistä on nimeltään Brian. Liekö urbaani taru vai onko ihan tilastollinen totuus...

Puha, ulkona maa on nyt valkeana. Märkänä sellaisena. Pieni takaisku kevään etenemisessä.