sunnuntai 23. elokuuta 2009

Kesä jatkuu (vieläkin...)

Pistettiin lauantaina miehen kanssa kypärät (mallia armeija, ei niin kauniit, mutta peittävät) päähän ja lähdettiin pyöräilemään keskustaan ja Christianshavniin, keskustan itäpuolella sijaitsevaan kaupunginosaan. Se on saari, jossa on vanha linnoitus. Ja, kyllä, se on se paikka, missä sijaitsee kuuluisa Christiania, hippikaupunki, vapaakaupunki.

Muta sitä ennen piti pyöräillä katsomaan vesitaidenäyttelyä. Ydinkeskustan länsipuolella on viisi vesiallasta, tekojärveä: Sankt Jörgens Sö, Peblinge Sö ja Sortedams Sö ( vain kolme nimeä, mutta viisi allasta). Niissä ei voi uida. Olen nähnyt kuolleita kaloja kellumassa niissä ja vesi on todella likaista ja roskaista. Jotkut taiteilijat olivat viikonlopuksi tehneet yhteen näistä altaista taidetta, kuvataidetöitä, jotka kelluivat vedessä. Yllä oleva Tanskan lippu oli yksi niistä. Ehkä näillä töillä haluttiin ottaa kantaa johonkin, en tiedä, jokainen näkee ne niin kuin haluaa.

Tuolta minustakin tuntuisi, jos joutuisin makaamaan kumipatjalla tuossa vedessä...

Ihmisiä oli kuitenkin viettämässä lauantaipäivää siellä ja nauttimassa. Ehkä töistä, ehkä auringosta.


Keskustassa Raatihuoneentori oli aivan täyteen ammuttu ihmisiä. Siellä oli jonkinlainen nuorten koripalloturnaus ja sinne oli aidattu pelialueita, joissa sitten pelattiin. Katsojia riitti. Vielä on paljon turisteja liikenteessä. Italiaa ja espanjaa kuuli paljon. Ja japanilaisia turisteja on joka paikassa. Kävimme Royal Copenhagenin tehtaanmyymälässä ( se on paikallinen Iittala, tosin paljon vanhempi, tanskalainen perinteinen porsliinitehdas, joka tekee sellaisia kauniita sinisillä koristeilla tehtyjä astioita) ja siellä oli kylteissä teksti paitsi englanniksi niin myös japaniksi.

Pojat piirsivät torilla livenä koripallokuvaa.

Tämän kuvan tekstinä piti olla, että J on ryhtynyt pelaamaan korista ja tässä ovat hän ja koriskaverinsa. Jonkun täytyisi tosin vielä pikkasen kasvaa pituutta.

Sitten poljettiin sillan yli Christianshavniin ja mentiin katsomaan Christianiaa. Tämä on nyt ainoa kuva sieltä, koska joka paikassa alueen sisällä kiellettiin kuvaaminen. Eli tästä portista sisään ja siellä oltiin. Paikka oli täynnä turisteja. Myyntikojuissa myytiin hippivaatteita ja intialaisvaikutteisia ja itsetehtyjä koruja. Se oli todellakin hippikaupunki. Ja turisteistakin otettiin kaikki hyöty irti. Kun astui tuosta samaisesta portista ulos, portin yläreunassa luki, että siirryt nyt EU:n alueelle.
Lauantai taitaa olla Tanskassakin monien hääparien päivä. Matkan varrella törmättiin kolmeen hääseurueeseen. Hauskin oli tämä hääkulkue. Joukon edessä kulki kolme musikanttia, jotka soittivat jonkinlaista itäeurooppalaista musiikkia.

Hääseurue seurasi perässä kävellen. Risteyksessä punaisten valojen kohdalla piti tietysti pysähtyä, mutta musiikki ei lakannut. Autot ja pyöräilijät pysähtyvät antamaan tilaa, jalankulkijat seisahtuivat katsomaan.

Hääpari seurasi perässä. Sulhanen oli arvokkaan rennosti pukeutunut. Täällä miehet eivät paljon solmion kanssa koreile. Puku voi olla päällä ja valkoinen paita, mutta solmiota ei tarvita. Niitä näkee todella harvoin.


Jollakin tavalla elanto täytyy hankkia...
Kesä todellakin jatkuu. Vielä voi kulkea shortseissa, T-paidassa ja sandaaleissa. Istua ulkokahvilassa ja nauttia.








1 kommentti:

  1. Siis, eikö J:tä pestattu korisjoukkueeseen? hih.

    Kivoja juttuja taas olet laittanut, mukava lukea.

    VastaaPoista