lauantai 12. maaliskuuta 2011

Ruisleipää ja silliä, terveysruokaa

On se onni, että on aina Suomessa käydessä tullut raahattua tänne Nalle-ruishiutaleita. Aamupuuroa varten. Niitä kun ei täältä löydy. Heti tuolta sillan ja salmen toiselta puolelta, Malmöstä niitä löytyisi, mutta eipähän ole tullut sinne kovin montaa kertaa ajettua.

Onni siksi, että juuri julkaistussa suuressa tanskalaisessa tutkimuksessa, jonka Kräftens Bekämpelse, tanskalainen syöpäsäätiö suoritti, todettiin, että nyt kannattaa jättää pastat, intialaiset pöperöt, sushit ja muut herkut vähemmälle ja keskittyä pohjoismaisiin ruoka-aineisiin. Jos haluaa elää kauemmin.

Tutkimuksessa seurattiin 12 vuoden ajan yli 50 000 tanskalaista miestä ja naista ja heidän ruokailuaan. Ja todettiin, että heillä, jotka söivät runsaasti pohjoismaisia ruoka-aineita, erityisesti seuraavia kuutta: ruisleipää, kalaa, kaalia, kaurahiutaleita, juureksia ja hedelmiä, niin kuin omenoita ja päärynöitä, on suurempi todennäköisyys elää pidempään kuin niillä, jotka elivät pastalla ja valkealla leivällä.

Ruisleivän todettiin olevan ehkä terveellisintä, mitä on olemassa. Se olisi hyvää, mutta täällä kaikki valmisleivät on niin armottoman suolaisia. Siksi nuo suomalaiset ruishiutaleet ja niistä tehty aamupuuro ilman suolaa on ehtaa tavaraa. Kaurapuurokin on ... ihan ok, mutta jotenkin lapsuudessa saatu yliannostus on vienyt suurimmat kaurapuurohalut.

Täällä ylipaino alkaa olla myös suuri ongelma. Tutkija ehdottikin, että kun ihmisiä on vaikea saada vähentämään syömistään, niin heitä voi kehoittaa epäterveellisen ruoan sijasta ottamaan kunnon palasen ruisleipää ja laittamaan vaikkapa silliä päälle!!!! Te ette uskokaan, miten paljon suolaa täällä syödään. Verenpaine ainakin pysyy korkealla.

Tämä tutkimus keskittyi pelkästään elinikään, ei ruuan terveysvaikutuksiin. Nyt he sitten jatkossa aikovat tehdä uuden tutkimuksen, jossa keskitytään näiden ruoka-aineiden terveysvaikutuksiin ja mahdollisiin syöpää ehkäiseviin vaikutuksiin. Soittaisivat vain Suomeen "Ruisleipä- ja ruispuuroinstituuttin". Siellä voisivat kymmenien vuosien tutkimusten jälkeen kertoa rukiin terveysvaikutuksista. Ruisleipä rules!

2 kommenttia:

  1. Mina toin aina aikaisemmin Suomesta Neljan viljan hiutaleita. Taalta ei saa muuta kuin kaurahiutaleita. Ja ruisleivastahan olen kertonutkin, Ruotsista sita saisi.

    VastaaPoista
  2. Tuula, täältäkään ei saa muuta kuin kaurahiutaleita. Niitä saa hienommassa tai karkeammassa muodossa. Mutta välillä tekee todellakin muutakin mieli kuin kaurapuuroa. Ruotsista saisi todellakin ruista, jopa ohrahiutaleitakin löytyi. Täällä puuron syöminen ei ole erityisen muodikasta.

    VastaaPoista